Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 11, 2015.

Kapulan pitoa

Kuva
Toko säännöt kun uudistuivat tuli ALO-luokkaan yhtenä uutena juttuna kapulan pito. Treenattiin Pihkan kanssa pitoa toista kertaa ja aika kivasti on idean napannut. ALO-luokan liikkeessä kapulan pito on 5sekunttia ja sen saa suorittaa niin, että koira istuu edessä tai sivulla. Ainoastaan pitää olla vielä antokäskyn kanssa tarkkana, ettei Pihka pullauta kapulaa suusta liika aikaisin, kun nyt reagoi selkeästi niihin mun käsiin.

ALO-luokkaan tuli mielestäni kerrassaan hyviä muutoksia. muiden luokkien muutokset meitä ei niin kiinnosta kun tavotteenamme on vaan noi ALO-liikkeet saada aikaseks. Hyppyeste vaihtui avoimeksi hypyksi ja niin, että koira jätetään ja se hyppääkin nyt uusissa säännöissä minua kohti ja menee sivulle. Ei edes ehditty kuin kerran treenaamaan sitä edellistä versiota, joten meillä homma ei mennyt sekasin. Päin vastoin luulen että noin on meille aika helppo ja voi treenata sitä perus esteellä. Myös liikkeestä seisominen jäi kokonaan pois, joka helpottaa meidän treeniä p…

Ryhmätreenit korkattu ja epikset rallateltu

Eilen käytiin ensin Tsaun epiksissä ja siitä suoraan mentiin oman seuran hallille ensimmäisiin ryhmätreeneihin koutsattavaksi.

Epiksissä avoimen rata oli vaikee tai tasoltaan 3luokan rata. Huomasin, että mulla oli selkeesti keskittymisvaikeuksia kahden koiran kanssa. Tällä kertaa maksit oli ennen medejä, joten Eldan rataan tutustumista häiritsi turhankin paljon samanaikaiset mietteeni siitä miten ohjaan Pihkaa missäkin. Viime epiksissä ohjasin Pihkan ennen Eldaa, joka tuntui omalle pääkopalle helpommalta.

 Eldan kanssa homma sujui hyvin, se otti hienon kontaktin puomilla ja kääntyi vaikeassa paikassa nätisti putkelta sokkariin. (pihkalla meni vastaava kohta vähän pitkäksi) Renkaalla piti kääntyä aika rajusti ja Elda täräyttikin renkaan rikki. Mun ohjauksen piikkiin meni toki, mutta en tykkää yhtään maksikoirilla tiukoista rengaskäännöksistä. Pienemmillä koirilla ne menee paremmin. Otettiin sitten rengas uudestaan, ettei jää mitään ja samalla innollahan tuo Elda porskutti menemään.

Pih…

Jaksaa, jaksaa!

"Rautareiden" treeneistä ensin. Olen pysynyt herkkulakossa! Karkit on vaihdettu hedelmiin ja silleen. Pahin makeanaddiktin pahantuulisuus on jo takana päin ja sisulla jatketaan. Oma olokin on paljon parempi ja normaali ruoka maistuu nyt todella hyvälle. :)

Treeniohjelmaa on tullut tunnollisesti suoritettua. Välillä kulkee ja välillä vähän tukkoista. Oon koittanut myös panostaa edes vähän venyttelyyn treenaamisen jälkeen ja tuntuu, että kyllä siitä vaan hyötyä tuntuu olevan. Mä oon aina ollut laiska venyttelemään. Teemu Selänteen hehkutus venyttelyn tärkeydestä on saanut minussa varmaan jotain muutosta asennevammani kanssa. Huomenna odottaa taas kuntopiirirääkki. Jaiks!

Tänään koirien kanssa treeneissä tein erilaisia ohjausharjoituksia toisella esteellä, niin että esteen takana törötti hämyputki. Pihka toimi hyvin pakkovalssilla ja ihmisnuolella, mutta saksalaisessa putki imi voimakkaammin, joten siitä treenailtiin vähän aikaa. Eldalla toimi kaikki heti kuin rasvattu, joten e…