Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 24, 2014.

höntsämölli

Kuva
Pihka pääsi tänään korkkaamaan kisauransa mölleissä. No Hyllyhän se sieltä tuli, mutta mitäpä tuosta. Medi muuria ollaan menty tasan kaksi kertaa ja kun se ei ollut suorassa linjassa ja näkyvillä törötti putken suu, niin sinnehän se sujahti. Mutta taisi pennulle jäädä ihan hyvä kokemus ja se oli tärkeintä. Päätin että en rupea mitään virheitä korjeilemaan, van jatketaan matkaa vaan. Kaikki oli Pihkalle täysin uuttaa, kasa ihmisiä kentällä, pilliä ja muuta meteliä, paljon ihmisisä kentän ympärillä tuijottamassa sitä. Itteäkin vähän hirvitti, koska ei ollut mitään käsitystä, mitä kentällä voisi tapahtua, joten siihen nähden ihan kelpo menoa. Olihan se semmosta pentukoikkaloikkaa, mutta eipä vuoden ikäiseltä muuta oikein voi odottaakkaan. Omaan silmään Pihka arvioi esteitä aika hyvin .Se haki hyvin juoksun suuntaisesti esteet. Pihkan laukka kyllä näyttää melko pitkältä eli etenevä askel. Halusin tehdä takaaleikkauksen kolmannelle putkelle, jotta sitäkin saadaan pitkästä aikaa testatt

Supermölli starttaa lauantaina

Kääk! Ilmoitin Pihkan seuran mestaruuskilpailuihin mölliluokkaan. Eldan kanssa mennään tietty avoimeen. Kristiania yritin innostaa rölliluokkaan Eldan kanssa, mutta juntti mikä juntti. :/ Rölliöluokka siis semmoinen että koira saa olla kisannut, mutta ohjaaja ei harrasta lajia, kuin radan reunalta. Ne ois ollu niin hyviä, että vähän harmittaa! Mitäköhän mun ja Pihkan touhusta tulee. Jaiks! Tää viikkokin pidetty vielä puomi taukoa, kun piti testailla ratatreeniä, että mitä myö osataan. :D Mölliradalla ei siis kontaktiesteitä, keppejä, eikä rengasta. Ihan taitavahan tuo Pikkelssi on. Kokeiltiin osasiko radanyhteydessä pussin, muurin ja pituuden. Osasi. Otettiin vähän kääntymistreenejä pituudella ja muurilla, vaikka tuskin niitä pitää osata siellä mölleissä. Muuri onnistu samantien hyvin ja pituudellakin hoksasi muutaman tassuosumisen jälkeen, että mitä hain. Hyvällä innollahan tuo Pikkelssi veteli menemään, vähän välillä omaa rataa, mutta mitäpäs tuosta. Käteentulokäsky ei selkeestikkä