Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuuta 24, 2016.

Fiksu ja filmaattinen :D

Kuva
Ensin treenattiin keppien kohtisuoraa itsenäistä avokulmaa höystettynä keppiputkierottelulla. Aluksi paikalta lähdettynä ja sitten putken kautta pienellä liikkeellä. Niin kuin alkuun arvelinkin Pihkalle joka itsenäisempi ja ei niin kontaktihakuinen tämähän oli helppo nakki. Sitten tämän Eldan vuoro. Tiedän, että Eldalle kyseinen keppi kulma on se vaikein ja niin sen se nytkin osoitti. Aluksi putkeen, sitten tokaan väliin. Huoh!. Lopulta Eldalla alkoi paikalta lähdöt sujumaan. Heti kuitenkin kun otin oman liikkeeni mukaan oikelle puolella, niin aina toisessa välissä. Eldalle tuo minun vasemmalla puolella liikkuminen kyseiseen itsenäiseen keppikulmaan on vaan sula  mahdottomuus. Se hakeutuu jo esteillä hieman minuun päin, eikä juokse täysin suoraa linjaa, joten ajautuu toiseen tai jopa kolmanteen väliin. Kysehän ei ole siitä, etteikö Elda tiedä mihin väliin kuuluu mennä, mutta ei vain pysty linjaamaan  minusta poispäin. Heti kun otin niin, että minä liikuin vasenta puolta ei ongel