Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 11, 2013.

Piirinmestaruus joukkuehopeaa!

Kuva
Ennen Piirinmestaruus kisoja ollaan käyty muutamissa kisoissa. Välillä ollut tosi kamalaa menoa ja välillä huikeeta, muuta aina joku pikku kämmi käyny, joko riman tiputus tai  nyt viimesimmäks Kotkassa sain tyrkättyä Eldan vahingossa valssin jälkeen takaakiertoon. Eipä niistä sen enempää. Treenaaminen nyt lähinnä ollut semmosta hermojen menettämistä vähän väliä. :D Onneks viime keskiviikkona alkoi taas yhteistreenejä ni siellä en kehtaa karjua naama punasena. Tarvittais nyt kipeesti koulutusta, niin sais taas vähän idiksiä treenaamiseen. Äsken käytiin muutes itsekseen treenailees kentällä ja oli pitkästä aikaa  kivaa. Hyviä pitkiä pätkiä saatiin aikaiseksi ja koitin saada tehtyä mahdollisimman paljon takaaohjausta, joka sujuikin suht hyvin. Menetin vain kerran hermot, mut vaan ihan ihan pikkasen, kun Eldan keskittymis kyky taas vaan häviää ihan semmosissa helpoissa kohissa ja pitää sitten niitä rimoja räiskiä. :(  Jätit mut kepeille taas yksin selviytymään. Täältä tullaan Räyh, R