Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuuta 16, 2017.

Pääsiäiskisoissa

Kuva
Olin kisaamassa molempien kanssa eilen oman seuran pääsiäiskisoissa. Tuloksilla ei juhlittu, mutta kivaa oli. Pihkan kanssa ihan hyvän tuntuista menoa. Ihan meillä ei vielä paketti pysy kasassa koko rataa, mutta ei paljosta ole kiinni. Itselle ei saisi tulla yhtään mustaa hetkeä tai sitten se koira meni jo.😎 Muutama väärä ohjausvalintakin  tuli tehtyä, joka kertoo siitä vaan etten vielä tunne tarpeeksi hyvin meitä koirakkona. Toisaalta juuri noista sitä oppii. Huikean tyytyväinen olen puomeihin ja erityisesti puomin jatkoihin. Eivät nimittäin olleet meille mitään helppoja. Pihka tuli hienosti takakulmassa ohjaukseen suoran hypyn sijaan ja eipä olla taidettu puomilta mennä aikaisemmin renkaalle. Tuo takaa ohjaaminen ei ole minulle mitenkään tuttua, mutta kun siinä onnistuu niin on se mageeta. Elda puolestaan liukasteli vähän joka radalla. Niin tuntui makseissa tosin moni muukin liukastella. Onneksi pääsiäisen jälkeen meidän halli menee remppaan ja saadaan uusi matto. ☺️ eldan kanssa