Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuuta 6, 2013.

Kisaamassa

Kuva
Oltiin tänään oman seuran kisoissa. Ilmoitin Eldan vain kahdelle startille, koska ajattelin ettei tuo ole kummoisessa kunnossa vatsasekoilun takia. No olihan tuo minusta. Kulki mukavasti ja meillä oli hirmu kivaa. :) Ekalta radalta hylky loppusuoralla, meikäläisen epähuomion piikkiin. Meno tuntui mukavalta. Luulin että saatiin keinulta vitonen kun annoin vapautuskäskyn ihan supernopeesti, mutta eihän siitä tullut ja videolta katsottuna sehän oli melko täydellinen keinu. :) Puomilta tulikin sitten alastulolta vitonen. Ja taas vapautin super nopeesti, enkä huomannut edes että siinä virhe kävi. Otin vähän liikaakin etumatkaa puomille menossa ja ajauduin puomin jälkeiseen takaakiertoon liian ajoissa, jolloin vapautus tuli turhan aikaisin ja  oma vauhti tyssäsi esteellä, jonka seurauksena oli vaikeaa kiihdyttää omaa vauhtia seuraavalle takaakiertoeseelle putken jälkeen ja sieltä sitten kielto. Hirveen kivaa oli ja eka rata oli hauska. :) Toisena ratana mentiin hyppäri joka oli tosi he

Ihan mahdotonta touhua

Kuva
Eilen päästiin Eldan kanssa taas pitkästä aikaa treenaamaan. Sillä kun oli taannoin joku vatsapöpö ja jouduin paastotuttamaan ja syöttämään riisipuuroa. Nyt onneksi se on takanapäin ja syö melkoisella ruokahalulla kolmekertaa päivässä taas omaa ruokaansa. No kyllähän tuo laihtui ja siksi se onkin saanut sitä ruokaa samoina aikoina kuin Pihkakin. Nyt muistan miksi en ole Eldan nappuloita enää aikuisiällä turvotellut. No siksi että kun ne nappulat laittaa turpoomaan, se kyttää niitä keittiössä ja pitää ajoittain pientä piipittävää pakotusitkua. Huh kuinka rasittavaa. Maanantaina Elda pääsi taas pitemmän tauon jälkeen taa hierojalle, eipä sieltä mitään löytynyt, mutta juoksujen odottelun vuoksi huolto venyi ja venyi. Muutenkin varmasti teki ihan hyvää lihastiksollekkin kun takana oli oksentelua ja ripulointia. Lauantaille ilmoitin Eldan kotikisoihin vain kahdelle radalle, koska eihän tuo missään parhaassa vedossa vielä ole. Ajattelin että katson miten se keskiviikon treeneissä menee ja

Pikkuketun kummitäti

Kuva
Koiramaisuuksista poiketen, on pakko päivittää, että minulla on kummipoika Eeli. <3 Sitten koiruuksiin. Tässä pientä videonpätkää pikkutreenailuistamme. Pihka harjoittelee toista kertaa oma paikka käskyä. Nyt vähän kauempaa lähettäen. Hieman turhan vaikeaa meikäläisen taidoille on samaanaikaan kuvata, naksutella, palkata ja kehua.. :D