Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuuta 19, 2014.

keppiprojektista

Kuva
Keppiprojekti on siinä pisteessä, että seuraava suoristus on suorat kepit. Tää varmaan onkin se vaikein vaihe. Kokeilin treeneissä suoristaa alkupäätä joka sujui kohtuullisesti, mutta toisesta suunnasta tultaessa jolloin kujakepit oli suorat lopusta ei sujunut. myöskään keskeltä suoristus ei onnistunut. Vähän pitää tehdä vielä tuollakin pienellä loivennuksella hieman treeniä, jotta Pihka saa pidettyä rytmin kasassa.Tehtiin myös vinokeppejä joissa saatiin tehtyä simppeliä juttua ensin neljällä ja sitten kahdeksalla suoralla kepillä lopulta. Pikkuhiljaa hyvä tulee. toivon että tekniikkaa säilyisi eikä hajoaisi suorilla kepeillä pomppivaksi. Nyt tekniikka näyttä tolla hyvin pienillä loivennuksilla hyvältä. Vinokepeillä suoristaminen onnistui paremmin. Koitan viimeseen välttää verkkoja tai ohjureita. Haluan että Pihka hoksaa itse ja jätettiin suorat kepit muhimaan sen pääkoppaan. :) Alla pieni pätkä treeneistä kujakeppien pikkuriikkisellä loivennuksella.

Pihka osaa keinun! :)

Tänään Pihka meni ensimmäistä kertaa normaali kokoisen keinun ilman mitää apuja. Miten tuollaisesta voi tulla niin hieno fiilis.  :) Pihka ei yhtään arkaile, vaan on into piukassa, mutta keskittyy. Nami palkalla olen keinua tehnyt, jotta vire pysyy vielä suhteellisen alhaalla ja olen saanut kontaktipaikkaa vahvistettua. Kokeilin pallolla palkkausta ja Pihka yhdisti pallon heti siihen että keinulla ei tarvitsisi muka pysyä. Nami palkkauksessa kestää hyvin kaiken laista häiriötä  ja hakeutuu keinulle hyvin erilaisista kulmista. Vielä ei olla muutamaa estettä enempää sitä yhditetty rataan. Ei kyllä montaa kertaa mennyt keinun opettamisessa ja silti yritin edetä hitaasti, jottei missään vaiheessa vaan säikähdä tai tule varovaiseksi. No mutta Pihka onkin rämäpää. Sen huomaa jo noiden hippaleikeissä. Hullu ipana ilman itsesuojeluvaistoa jo ihan pienestä pitäen ja uteliaisuutta pursuaa vaikka muille. :D Puomilla ollaan tehty nyt muutama kerta contact gameä ( eli siis puomin eri kohdista pai

Pitkästä aikaa Eldan kanssa kisaamassa

Kuva
Oltiin Eldan kanssa pitkästä aikaa kisaamassa. Nyt ei olla paljon kisattu kun rahapussia kiristänyt ja pikkasen kisafiilis ollut kadoksissa. Tauko tehny terää. Kisaaminen maistui kumallekkin. Kaksi rataa oli taas meille oikein sopiva määrä. Eka agirata oli haastava, mutta sain aika hyvän tahtoasenteen päälle ja, että vaadin Eldan kuuntelemaan. Radan päädyssä oleva hämyputki hässäkkä oli haasteellinen, mutta selvittiin siitä kunnialla. Muutenkin meidän rata oli hyvä, vaikka kontaktit vedettiin taas aika hilkulla. :D Kisaajia oli 38 ja radalla tuli vain neljä nollaa. Kärjen nolla oli kyllä huikean nopea, mutta sillä olikin juoksukontaktit. No meillä oli huisin hyvää rataa aina sinne loppumetreille asti kunnes... Mun valssi oli ihan super myöhässä ja Eldahan otti yhden ylimääräisen esteen. Jäin liikaa katsomaan edellistä estettä, että Elda ei lähde takaakiertoon ja sitten valssi alkoi turkasen myöhässä. Elda oli hyvin kuulolla ja käännökset olivat tiukkoja ja upeita. Hyppärillä