Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 31, 2014.

Pari nollaa kisoista

Jos seuranmestaruuskilpailuissa tyrittiin Eldan kanssa, niin eilen sujui ihan hyvin. Oltiin Vantaalla HSKH.lla kisaamassa. Mentiin sinne ihan siitä syystä, että mulla oli starttilahjakortti, joka oli menossa just vanhaksi. Päästiin pitkästä aikaa Ritva Herralan radoille. :) Ekalta agiradalta hyvä Nolla, jolla sijoituttiin 3/44. Yhden esteen Elda luki valssin sijaan takaaleikkaukseksi ja jouduin hiemaan suoristamaan puomille menoa, mutta yllättävän sujuvasti saatiin jatkettua. Tokalta hyppäriltä sähellys kymppi.Oli semmosta väkinäistä pakotusta, että päästään hämyputkien ohi. Kahdessa kohtaa väärät ojausvalinnat, juuri niissä putkihämykohdissa. Toisesa Elda ajautui huonoon kulmaan rimalle, josta rima alas ja toisessa olisi pitänyt pyörittää eikä vääntää niistoa josta kielto, kun mun liike tuli niin voimakkaana  ja toppas seinään..  Vikalta radalta nolla myös, mutta "rytmihäiriöinen" sellainen. Joko olin koiran edessä, tai tönötin paikallani. Saatiin kuitenkin onnistumaan m