Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 4, 2015.

Paluu sorvin ääreen

Agilitytauko ohi ja taas treenataan. Otettiin heti alkuun tuplatreenipäivä. Eilen ja tänään siis treeniä molempien koirien kanssa. Tän päivän treenit piti pitää perjantaina, mutta päädyttiin tänään treenaamaan kurjan kelin, liukkaiden teiden vuoksi plus, että ohjaaja on niin jumissa keskiviikon kuntopiiristä ja joutui siirtämään juoksulenkin perjantaille. Jospa silloin pääkadut olisivat jo sulaneet ja kroppa vähän vähemmän kipeä. Keskiviikkona teemana keppien avokulma itsenäisesti. Alkuun Pihka muisteli vähän niitä keppejä helpommilla jutuilla tauon jälkeen. Avokulmaa opeteltiin ensin paikalta irrottaen ja sitten esteen takaa hakuna. Hyvin Pihka hoksasi homman ja pujotteli loppuun myös itsenäisesti. Sitten otettiin homma vielä pieneen rataan yhdistettynä ja toimi. Elda ei osaa vastaavaa kulmaa ja sekin pääsi opettelemaan sitä. Treenattiin siis niin, että lähettyi vasemmalta puolelta minua. Minun oikealta puolelta Elda osaa kohtuu hyvin avokulman keppivälin, mutta vasemmalta ei sitten

Pätevä canicrossari

Kuntotestistä tulleista jumeista on jotakuinkin selvitty. Oon käyny nyt muutaman juoksulenkin. sunnuntaina 40 min ja tänään 50min. Huomenna ois sitten rautareisien jumppakerhon vuoro kokoontua. Edelleenkin etureidet jumittaa jonkun verran. :/ Juoksu on kulkenut kohtuu hyvin siihen nähden, että kesällä on tullut viimeksi lenkkeiltyä. Oon aina inhonnut talvella lenkkeilyä, mutta ei nyt tunnu yhtään inhottavalta, vaan päin vastoin. Pihka osoittautui innokkaaksi lenkkikaveriksi. Oon nyt käyny juoksemassa sen kanssa canicrossvermeiden kanssa. Pihkalla meno on todella vaivatonta. Pihka on hoksannut idean heti ja tykkää luontaisesti normi lenkilläkin viilettää etunenässä. Pihka vähän ihmettelee ylämäissä kun vauhti tipahtaa niin paljon. :D Canicross varusteilla on mukava mennä kun saan kädet vapaaksi, ja naru joka on valjaiden ja vyön välissä on joustava, jolloin ei tule ikäviä nykäyksiä koiralle eikä minulle. Hirveen kivasti se juoksee edellä ja naru on sopivan napakka, muttei se kuitenkaa