Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuuta 11, 2014.

Kisatuntuman hakua

Eilen käytiin iltakisoissa Orimattilassa ottamassa pari agirataa, samalla kun olen kyläilemässä äitini luona. Ekalta radalta nolla ja vitossija. Muutoin hyvää menoa, paitsi keinulla tuhlaantui aikaa, kun keinulta jatko oli kääntyvä ja tein päällejuoksua keinulle, niin Elda pysähtyi liika ylös ja jouduin käskyttämään uudestaan, jotta siirtyy elemmaksi, eikä oteta kontaktivirhettä. Siinä mielessä olen tyytyväinen että maltoin ottaa tilanteen rauhassa, enkä hätiköinyt tilanteessa virhettä turhaan. Toinenkin rata oli myös hyvä. Ylimääräsenä esteenä tuli vaan suoritettua kepit, kun unohdin haltuunotto käskyn, vaikka rataantutustumisessa sitä itselleni tolkutinkin. No hieno keppihaku, eikä Elda tajunnut mitään, kun saatiin rata jatkumaan sulavasti. Hyvä mieli kisoista ja yhteinen sävel rupeaa löytymään. Toisella radalla oli hieman A:lla hipimistä alastulolla. Nyt rupeaa tuntumaan, että Eldakin rupeaa olemaan hyvässä kunnossa, kun jossain vaiheessa mielestäni oli pikkasen plaisu, ehkä sillä

Kuvia

Kuva
Tässä vielä Kaarina Salon ottamia kuvia paimennuspäivältä