Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuuta 15, 2015.

Kuulumisia

Kuva
Tällä viikolla ollaankin ehditty treenailemaan ihan kunnolla. Alkuviikosta käytiin ottamassa pienet treenit. Eldalle A:ta ja Pihkalle lähdössä pysymistä ja puomille loivia käännöksiä. No Palkkailin Pihkaa alkuun nakilla pysymisestä ja sehän menikin jotenkin Tokomoodiin ja pysyi kuin tatti paikallaa. Homma ei nyt kuitenkaan ajanut asiaa, sillä virekin tipahti Tokotasolle eikä ollut samanlainen mielentila kuin agikisoissa. Puomi rupesi sujumaan ihan kivasti kun alkuun pidin pituuden tolppaa apuna, ettei rupea varastamaan loivissa käännöksissä. Auttoi muutenkin vähän käskypaikan hakemisessa. Eldan kanssa otin vedätyksiä erilaisilla ohjauksilla A-esteellä. Ei tullut yhtään mitään. Jotenkin arvasin, että niissä tulee ongelmaa kun se ei suorita estettä niin itsenäisesti kuin Pihka. Omalla rytmittämisellä toimii kun mennään yhtämatkaa, mutta hätä iskee kun menen edellä. Sitten rupesinkin pohtimaan jatkoa. Eldalla fokus on edessä eikä alhaalla niin kuin pyssäreissä. Sillä ei ole minkäänlaist