Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 13, 2013.

Uiskentelua

Kuva
Luikero pääsi ensimmäistä kertaa koirauimalaan. Aluksi Eldaa hieman jännitti, mutta pian hoksasi mistä on oikein kyse. Oltiin siis Lahdenseudun vesikoiraporukan kassa tuolla uiskentelemassa. Kivaa oli ja voitaisiin joskus mennä uudemmankin kerran. Elda meinasi seota vedessä killuvasta pallomerestä ja pikku polonen ei meinannut saada palloa osumaan leukojensa väliin. Elda joutui hörppimään vettä aika paljon metsästäessään niitä palloja. Välillä näki kun sitä oikein ärsytti kun joutui palaamaan takaisin kuivalle maalle ilman palloa. Ei sille vaan mitkää narut siinä vaiheessa enää kelvanneet kun muillakin oli tennispallot. Ei noilla kapeilla leuoilla kykene kummoisiin suorituksiin ja kun ei tuota malttiakaan ole paljoa siunaantunut. :D Illalla sitten lirahtikin pissit matolle. Enpä tajunnut että toisella olisi niin kova hätä tunnin välein. Kyllähän se pyysi ulos, mutta aina kun ei tiedä mitä se vikisee niin enpä taas osannut lukea koiraani. Taisi kloorivesi vilkastuttaa luikeron aineenv