Pääsiäisen touhuja

Pääsiäisenä käytiin eldan kanssa kisaamassa kaksi agirataa Tsaulla ja kaksi agirataa Att:lla. Kaksi starttia molemmille päiville oli molemmille meille oikein sopiva määrä. Tsaun kisat oli kunnon katastrofi. Molemmat radat kaatui putkipuomierotteluun. Ensimmäinen rata meikäläisen piikkiin , toinen puoliksi Eldan piikkiin. Lisäksi meikäläinen vetäs kunnon lipat radalla. Sitä ei pää ja jalat totelleet ihan samassa tahdissa. Paino vaan yksinkertaisesti meni niin taakse että se oli menoa. Kisoista jäi niin huono maku, että uhosin jo harrastuksen lopettamista, kun kisoista ei tuu yhtään mitään.

Sunnuntaina Att:lla meno tuntui tosi hyvältä. Ensimmäinen rata oli oikeasti todella vaikea. Saatiin vitonen loppusyoran lentokeinusta ja silläkin sijoituttiin neljänsiksi, ja nollia tuli vaan kolme kappaletta. Ai että harmitti, mutta toisaalta olin onnellinen kun meno sujui ja tuntui hyvältä. Lentokeinuja ei ole tullut varmaan viimeksi kuin ykkösluokassa. Mä käskytin aika myöhässä kontaktikäskyä, joten luuliko Elda sitä puomiksi. Se on kuitenkin ollut niin kuuliainen keinulla.

Videossa todella huono kuvanlaatu, kun Kristian lähetti tämän puhelimestaan minulle ja samalla videosta tuli näin rakeinen. :/

Toinen ratakin oli hyvää menoa. Yksi hyppy väärään suuntaan. :/ Olen niin tyytyväinen, että nyt saatiin onnistumaan putkikontaktierottelut molemmilla radoilla ja Elda kesti kummallakin radalla mun sokkarit puomin päässä. Vaikkei nollilla juhlittukkaan. Löytyi vihdoin se sama touhu, mitä treeneissä, niin kisoihinkin. Jotenkin ollut kokoajan sellasta hakemista. Treeneissä sujuu, mutta kisoissa ei. Ehkä se tästä lähtisi.


Pihka pääsi pääsiäisenä noutamaan ensimmäistä kertaa frisbeetä. Tykkäsi kovasti, ei tosin juossut hullunkiiltosilmissä sen perässä, niin kuin Elda, eikä yrittänyt ainakaan vielä ottaa ilmasta kiinni. Se oli semmosta pentukoikkaloikkaa. :D Elda oli kuulemma odottanut ulko-oven  edessä surkeana koko sen ajan kun olin Pihkan kanssa heittelemässä. Taisi ottaa sillä aika koville kun ei päässyt frisbeetä noutamaan.

Eilen vietiin lämpöisen päivän kunniaksi iltapäivällä koirat uimaan. Mentiin tutkimaan uuden asunnon lenkki- ja uimapaikkoja. Voi kun olen jo nyt tykästynyt paikkaan, kun tosiaan  asunnostakin olen nähnyt vain kuvia ja Kristianin vastuulla oli asunnon tsekkaus paikan päällä. Pihka oli intopiukassa uimassa ja meni ihan omatoimisesti jo heti aluksi uimaan ilman mitään houkutteluja tai noudattamisia. Kylläpä molemmat koirat tykkäsivät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit