Pohdintaa

Tällässiin kysymyksiin vastailisin, mutta nyt en jaksa haastella ketään, saati keksiä omia kysymyksiä. Aattelin että voisin näihin vastata, kun kerta rupesin niitä pohtimaan. :)
1. Missä asiassa olet panostanut eniten koiraasi/-iisi?
Oon koittanut panostaa hyvän suhteen luomiseen, mutta onnistumisesta en tiiä. Perusasiat tuli myös ihan mukavasti opetettuna pentuaikana ja arki sujuu mukavasti näin aikuisenakin.

2. Jos voisit siirtyä ajassa taaksepäin, kun koirasi oli pentu/-ja, mitä tekisit eritavalla?
Aika paljonkin tekisin ton veikkosen kanssa toisin, koska jonkin aikaa meni ennenk uin opin tota koiraa lukemaan. Pennusta asti olisi pitänyt asettaa selvät ja johdonmukaiset rajat. Tiettyihin käytöstapoihin olisi pitänyt puuttua heti, eikä sallia moisia tyhmyyksiä.


3. Mikä koiramaailman ihmisten kiemuroissa ärsyttää eniten?
Toisten arvostelu ja paskanpuhuminen ja turhista asioista kilpaileminen. (En tarkota nyt kisoissa tapahtuvaa kilpailemista) rotu-uskollisuus ja kasvattajauskollisuus, koirien palvominen ja niiden esineellistäminen...


4. Minkä rotuista koiraa et voisi ikinä hankkia? Miksi?
Meinasin laittaa tähän pitkän litanian, mutta enpäs laitakkaan, koska ei voi koskaan tietää. Oon vaan huomannut sen että koirat on yksilöllisiä persoonia ja oon tullut kokoajan suopeammaksi eri rotuihin. Monet rodut jotka ovat mielestäni olleet ennen ällöttäviä ovat nykyään ihan ok rotuja.  Muutama nimeltämainitsematon rotu jäisi ottamatta piloille jalostetun terveyden vuoksi.


5. Milloin olet ollut ylpein koirastasi/-istasi?
Silloin kun se osoittaa tietyissä tilanteissa kiintymystä minuun ja näkee että olen sille kaikki kaikessa. Elda on pohjimmiltaan super uskollinen koira. Agilityssä yhteiset onnistumiset koirakkona tekevät onnelliseksi. Pieni työmyyrä antaa kaikkensa jotta olisin ylpeä siitä ja vain pelkkä kiitos saa sen hymyn ulottumaan korviin asti.  <3


6. Mikä on mielestäsi pahin virhe mitä koiran kanssa voi tehdä?
Ei anna koiran olla koira, vaan lellii sen piloille.


7. Mistä lemmikkieläintarvikkeesta et voisi ikinä luopua?
Kynsileikkurit ovat aika kova sana, koska Eldan kynnet täytyy leikata vähintään kerran viikossa. Niiden kasvu ihan ennen kuulumatonta. :O


8. Missä koiraasi/-iisi liittyvässä asiassa järki jää ja tunteet vievät?
Kun Elda kipuaa väkisin, luvatta, tai huomaamatta  syliin ja painaa päänsä rintaanivasten.


9. Paras koirakirja?
Muistankohan oikein ton kirjottajan.
Lilli Loiri, Kuuntele koiraasi


10. Mitä koiriin liittyvää postia sinulle tulee?
Koiramme lehti, ööö..


11. Jos voisit vaihtaa jotain koirasi ominaisuutta, mitä antaisit pois ja mitä haluaisit tilalle?
Rauhoittuminen ei ole Eldan vahvuus, joten sen vaihtaisin pois ja tilalle tietty  levollinen koira, joka osaa tilanteessa kuin tilanteessa ottaa lunkisti. Ei kuitenkaan silloin kun hommia tehdään, mutta parempi on/off nappi.
Pakko vielä vaihtaa toinenkin seikka nimittäin itsepäisyys ja siihen kuuluu tuo yletön oman edun ajamisen taito, eli pakottaminen ja manipuloiminen. Tilalle vähän tyhmempi koira, ei vaan. Vois käyttää noita aivonystyröitä muihinkin asioihin kuin oman etunsa ajamiseen. ;) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit