Kalasteltiin Pihkalle toinen luva kakkosista

Käytiin Pihkan kanssa kisaamassa oman seuran kisoissa kolme rataa sunnuntaina. Sairastumisen vuoksi oli tullut tuomarivaihdos ja ratamme tuomaroikin Reetta Mäkelän sijaan Anne Savioja. Taas oli kivasti iltapäiväkisat, joten kävin aamulla Eldan kanssa juoksemassa reipasvauhtisen puolituntisen upeassa keväisessä auringonpaisteessa. Ekana ratana oli hyppäri. Rata ei ollut mitenkään sulavaa menoa, vaan oikeastaan tokalta esteeltä lähtien sain kokoajan kalastella Pihkaa ja kaarretta tuli. Lopun niisto ja loppusuora oli ainoat mitkä radalla toimi. No okei kepitkin oli hienot. Putki ja pussijarrut meni kyllä treenilistalle. Jarrukohdatkin oli aika haastavia kun ei voinut tehdä selkeää jarrua, kun toisaalta piti itse ehtiä hyviin asemiin, kuten alussa jossa piti kääntyä putkelta tiukasti, mutta toisaalta piti törkätä takaakiertoon. Okei mulla ei ollut oikein hajua millä voluumilla mun pitäis Pihkaa edes jarruttaa ja selkeesti Eldan jarru ei ollut sille riittävä. Hyvin Pihka kuitenkin veti liinat kiinni ja sain  pelasteltua tilanteen jos toisenkin, kun Eldan kanssa en oo ikinä pystyny tekemään vastaavia pelasteluratoja kun sitä ei kyllä käännytetä vääriltä esteiltä pois, mutta Pihka oli aika kiltti.  Voitto ja Luva siis tältä radalta ainoina nollan tehneinä. Tuomarikin onnitteli, sillä hänkin myönsi radan olleen vaikea.

Pihka ei kyllä muillakaan radoilla hae putkien jälkeen minuun kontaktia vaan posottaa menemään ja rupeaa seuraavan esteen kohdalla kattelemaan, että missäs sä oot. Sinäänsä hyvä kun toimii itsenäisesti, mutta kyllä mä vähän kaipaisin, että haetaan niitä ohjeita multa ja tehdään yhdessä kun putkista tullaan. Juoksukontaktitreeni on todella paljon vahvistanut sitä, että lukitaan esteet ja suoritetaan ne puomin jälkeen, joka varmasti on siirtynyt osittain putkiinkin.  Muutenkin tuntuu, että nimi käskyllä ei ole nyt oikein löytynyt sopivaa sijaa. Pihka ei tykkää yhtään kisoissa kädessä kiinni nyhräämisestä ja tuntuu, että joko vedetään liinat kiinni kokonaan tai ei kuunnella ollenkaan. Pitäis löytää se kultanen keskitie eli vauhti säilyis ja silti vois kääntyä minuun kohti. Näitä siis treenilistalle. Radat olivat muutenkin musta tosi ärsyttäviä ratoja, koska aina kun koira pääsi edes vähän vauhtiin vietiin vauhti saman tien pois ja huomaa, että noi hidastempoiset radat on Pihkalle vielä vähän haastavia kun rytmi muuttuu kokoajan ja pitäis nyhrätä hallinnassa.

Tokalla radalla Pihka otti kepeiltä tultaessa häiriötä ratatyöntekijästä joka istui juuri kohti keppejä. Siitä oltaisiin siis jatkettu putkeen. Pihka kävi sanomassa muutaman valitun sanan ratatyöntekijälle, ettei sen kuuluis olla siinä tönöttämässä. No jatkoi kyllä rataa, mutta vire oli kyllä ihan jossain muualla ja ei oikein löytänyt edes putken suita. Pihka tuntui olevan vähän paineistunut. Onneksi saatiin loppuun puomi ja kiva onnistumisen tunne. Osuma oli molemmilla etujaloilla. Hyvin se juoksi puomin, mutta lähti sinne aika hitaista vauhdeista. Se on jännä, että Pihka ottaa häiriötä omassa hallissa ratatyöntekijöistä, mutta vieraissa halleissa ei. Kai se on sitten tottunut, ettei meidän hallissa treeneissäkään putkien takana tai seinien vieressä norkoile outoja keltaliivisiä tyyppejä.Yleisöstä eikä tuomarista se ei ole paineistunut. Varmasti osaltaan vaikuttaa se kun ollaan pääasiassa itsekseen treenattu ja häiriö on ollut lähinnä viereisillä kentillä aitojen takana, niin kuin nyt kisoissakin se yleisö on. Vuoden alusta ollaan käyty ryhmätreeneissä, missä se on tottunut kouluttajan tötöilyyn kentällä, joten tuomarikin siksi tuntuu kisoissakin kuuluvan asiaan. Pitää nyt sit treenata viikkotreenissä häiriötä, niin että muut ryhmäläiset saavat mennä tönöttelemään sinne putkien lähelle, jotta tästä möröstä päästäisiin eroon. Jotenkin en vaan osannut olettaa, että Pihka ottaisi niistä häiriötä kun ei se missään muutenkaan normaalisti rähjää ihmisille. Toisaalta Pihka on melko pehmeä ja huomaa pienetkin muutokset tutuilla lenkkireiteillä. Muistan, että Eldakin on ottanut sillon nuorena häiriötä kisoissa tuomarista sekä yleisöstä, mutta reagointi näissä tilanteissa oli vähän erilainen.

Vikalle radalle koitin itse unohtaa edellisen radan tilanteen ja käytiin ulkokentällä höntsäilemässä ja hakemassa kivaa treenifiilistä. Viimenesen radan tutustumisessa huomasin, että ratahenkilö istuu kolmannen esteen putken suun ihan vieressä. Ajattelin, että otetaan lähtö niin, että lähdetään suht yhtämatkaa, etten jättäisi Pihkaa turhan pitkäksi aikaa odottamaan vapautusta. No kävihän se pari haukkua sanomassa, mutta nyt sillä oli kuitenkin selkeästi kiire jatkaa rataa ja paineli sinne putkeen. Jatkoi siis ihan kivalla asenteella, mutta luki yhden esteen takaaleikkaukseksi ja oli taas sellasta kalastelua ja vaikea putkijarrukohta meni taas pitkäksi ja sitten meinas tulla  esteen väärältä puolelta josta toinen kielto. Sitä ennen oli tullut jostain vitonen. En tiedä mistä Luulin, että kolme kieltoa... Eli 15. Puomi oli taas lopussa ja tein puomia edeltävälle esteelle valssin ja vaihdoin siten puomin juoksupuolta. Jäin siis todella pahasti jälkeen, mutta näin osuman hyvin ja se oli täydellinen takajalkaosuma keskelle kontaktia ja Pihka jatkoi mageesti kaksi viimeistäkin estettä maaliin, vaikka olin pahasti jäljessä. Hyvääkin siis radoissa oli. Kontaktit oli hyvät, kepit oli hyvät, vaikka toisella radalla Pihka vähän liukastui sisäänmenossa mutta löysi rytmin. Niin ja joka radalla oli hienot itsenäiset loppusuorat joista olen aika ylpeä. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit