Valmennusryhmätreeneissä



 Kuvat: Tiina Jaakkola
Vaikka meikäläinen onkin flunssainen ja köhäinen, niin onneksi vääntäydyin silti Valmennusryhmätreeneihin Eldan kanssa. Rytmittäminen oli teemana ja sekös on meille tosi passeli aihe. Täytyy kyllä todeta, että mähän olen kehittynyt kivasti tossa rytmittämisessä. Aikaa hyvää menoa, eikä mitää super edistämisiä missään vaiheessa. Hommahan alkaa pelittää. Kelloteltiin aluksi alun edestäohjaamisen ja takaaohjaamisen aikoja.  Tehtiin myös sokkarikokeilu, mutta tiesin että ei ole toimiva, koska Elda ei käänny sokkarilla  kun ei tule mitään jarrua ja rimahan se sieltä tippui. Kyllä se vaan niin oli, että valsseilla oli kuin olikin nopeampi, vaikka kuulemma suurimmalla osalla on toisin takaaleikkaukset nopeampia. Ei meillä tuo takaaleikkaaminenkaan hullumpaa ollut, vaikka vähän niitä pelkäsin. Minut laitettiinkin sitten pois mukavuusalueelta ja tekemään niitä takaaleikkauksia enemmänkin. Sen kyllä Teemukin totesi, että eroa on vedättämisen takaaohjaamisen välillä, eikä Elda puske samalla tavalla kuin edestä ohjaten. Takaa ohjaamista meille läksyksi. Minä kuulemma ohjasin hyvin, mutta Eldan menoa pitäisi vahvistaa, jotta liikkuisi niissä täysiä samalla intensiteetilla kuin edestä ohjaten. Hyvin Eldan kanssa toimi takaaleikkaus leijeröintikohdassa hakien tosi hyvin putket. Sitten tehtiin loppuun vielä jokeriharjoitus, jossa päästiin tekemään niitä meidän lemppareita saksalaisia. Ne vaan on niin siistejä Eldan kanssa! :)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pihka on astutettu!

Pentuja suunnitteilla Pihkalle ja Ricolle