Uusivuosi ja uudet kujeet

Vuoden 2015 tavoitteet:

Henkilökohtaiset tavoitteeni:

Olen elämäni huonoimmassa kunnossa. Uudenvuodenaaton lihaskuntotesti muitutti minua karusta todellisuudesta, jonka kyllä tiesin, mutta en ole halunnut myöntää. Olen aivan surkeassa kunnossa, mutta eihän se ole ihme jos en ole tehnyt lentopallon lopettamisen jälkeen minkäänlaista lihaskuntoa tai en ainakaan muista milloin olisin tehnyt. Testi oli yksinkertainen. Puoliminuuttia aikaa tehdä niin paljon kuin jaksaa/ehtii. Vastaavanlaiset testit ovat minulle tuttuja lentopallosta ja yleisurheilusta erilaisine versioineen ja olen ollut niissä aina hyvä, mutta nyt ihan pelotti ruveta testiä tekemään ja onneksi en muista mitään aikoinaan tehdyistä tuloksista. Tehtiin siis punnerrukset, selät, vatsat ja kyykyt. Heti kyykyissä tunsin toisessa etureidessäni inhottavaa tuntemusta: repi ja kiristi, mutta tein toki loppuun asti. Ihan hullut hapot reisissä. Selät oli yllättävän kohtalaisessa kunnossa, vaikka siinä kuin muissakin liikkeissä jaksoin hyvin puoleenväliin asti kunnes alkoi järkyttävä hyytyminen. No tietysti aloitin samalla tahdilla kuin ennen vanhaa, mutta ei nyt homma vaan ihan kestänyt loppuun asti. :D

 Projekti on siis kesäksi 2015 kuntoon. "Olen ohjaamasi koirani arvoinen ja pystyn ohjaamaan koiraa kevein askelin edeltä". ;) Treeniryhmämme on Rautaiset reidet. Saadaan kohta treeniohjelmat ja sitten vaan niitä toteuttamaan. Parin kuukauden päästä ois sit uusinta testi ja katotaan välituloksia, että missä mennään.

Samalla jäävät myös karkit jaa muut mässäämiset pois. Myönnän olen sokeriaddikti ja minun on saatava joka päivä jotain makeaa ja syksyn aika tuntuu, että täytyy saada joa päivä paljon makeaa. Nyt tulee siihen muutos viikonlopun jälkeen ja tiedän vieroitusoireet odottavat, mutta kyllä se olo siitä paranee.

Tavoitteet Eldan kanssa:

- Nollaprosentin parannus
- Nollavoitto:Tuli se sitten keväällä tai syksyllä, mutta se pistetään tavoitteeksi
- Tuplanolla SM-kisoista (Pitäisi olla ihan realistinen tavoite jos viime vuonna oltiin finaalissa, toki ensin pitää tavoitella sitä finaalipaikkaa. ;)

Tavoitteet Pihkan kanssa:

- Aloittaa kisaura
- Hitsautuminen yhteen kisoissa ja saada ohjaus ja meno sujuvaksi
- Nousta kolmosiin
- Saada juoksukontaktit toimimaan kohdassa kuin kohdassa ja puomin jälkeisen ohjaamisen oppiminen sujuvaksi
- Pää tavoitteet on Pihkan kanssa vuoden 2016 SM-kisat ja karsinnat, joten sinne on tarkoitus saada tarvittavat tulokset kerättyä syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana sekä tarvittavien taitojen opettaminen siksi.
- Käynnistää hyppy ja agilityvaliokellot
- Tokossa ALO-luokan korkkaus (koitetaan motivoitua kun ilmat taas lämpenee)
- Kesällä mennä paimentamaan lampaita

Joku voi kauhistella tavoitteitani, mutta toki ne voivat jäädä saavuttamatta, mutta tavoitteet motivoivat minua eteenpäin ja niitä kohti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit