Katsaus kuluneeseen vuoteen

Vuoden 2014 tavoitteiden toteutuminen ja pohtiminen

Elda sai vihdoin vahvistuksen Agilityvalioitumisesta
Tavoitteena oli saada Eldasta vuoden aikana agilityvalio. Tämä toteutui jo toukokuussa, mutta tänään tuli ilmotus vasta sen vahvistamisesta. Valioitumisen kanssa kun kävi pientä säätöä. Huolimattomuuttaan Eldalle annettiin kolmas serti tuomarilta, jolta meillä oli jo serti. No itsekkään en ollut sääntöjä sen tarkemmin tutkinut, enkä enkä kyseenalaistanut asiaa, vaikka sitä mietinkin. No sitten kun serti näkyi jo koiranetissä, eikä valion arvoa kuulunut tajusin, että serti on annettu väärin. No tätä lähdin selvittämään kennelliitolta ja onneksi Elda olisi saanut sertin viikkoa myöhemmin kisoista, joissa sijoittui toiseksi, eikä sertiä jaettu ollenkaan. No sovimme, että saamme sertin sieltä. Homma silti vain kesti ja kesti, kunnes ilmeni, että kyseisten kilpailuiden tulokset eivät olleet koskaan saapuneet agilityliittoon, eikä kennelliittoon.  No nyt on tulokset ja sertit vihdoin ja viimein saatu korjattua koiranetissä tänään. Eihän tuossa mennyt aikaa kuin... Huoh!

- Hyppysertiä ei saatu, vaikka se oli tavoitteena. Enkä tiiä saadaanko ikinä, kun niin paljon huonommin pärjätään niillä hyppäreillä ajallisesti.

- SM-kisoihin olen tyytyväinen, vaikka finaalissa tulikin ihan lepsusvirhe. Parannusta kuitenkin ensimmäiseen vuoteen kun päästiin finaaliin. Meillä meni aika nappiin Eldan kanssa se karsintahyppyrata, sillä niin moni kova nimi joille normaalisti hävitään oli takanamme ja se oli vielä hyppärirata. SM-kilpailuiden karsintaradan tulokset Oltiin paras rotumme edustaja maxeissa. :) 28/212 oli sijoitus ensimmäisen radan jälkeen jos oikein katoin. Fiinaalissa nollalla oltais oltu kymmenen joukossa.

- MH-luonnekuvauksessakin kipaistiin keväällä. Mielenkiintoinen kyllä oli. Vähän tekis mieli viedä Elda luonnetestiinkin, mutta en ole varma pääseekö se siitä läpi, kun menettää aika paljon pisteitä jo siitä sosiaalisuus tilanteesta. Toisaalta noi on mielestäni vaan niin mielenkiintoisia, että ihan itseä varten tekis mieli käydä, kun ei sillä mitään ongelmia ollut noissa MH:n palautumisissa, niin luonnetestistäkin selviäisi.

- Ohjaaminen ja yleensäkin yhteinen tekeminen on mielestäni parantunut Eldan kanssa ja tullut varmemmaksi. SM-nollat on jo kasassa, vaikka ei olla paljoa syksyllä kisattukaan. Joihinkin ongelmakohtiin koitin vuoden aikana paneutua, kuten väräänpään putket ja käteentulot, mutta ne tuntuu toimivan treeneissä, muttei kisoissa. :/ Keppien nopeuttamiseen ei paneuduttu sen ihmeellisemmin. Koitin Eldalla hieman avattua kujaa, jotta hakisi kauhomista, mutta tuntui, että se pomppi entistä enemmän joten ollaan luotettu tekniikkaan mikä sillä nyt on.

- Voittorataa ei olla saatu, joten maajoukkuekarsinnossa ei tulla tällä hetkellä olemaan. Kesällä voittorata oli moneen otteeseen ihan tyrkyllä, mutta me ei selkeesti halua sitä. Vuoden 2014 karsintoihin ei itselläni ollut edes innostusta lähteä, koska kisat olivat Rovaniemellä asti, mutta vuoden 2015 kisat ovat J-kylässä, eikä sinne olisi yhtään paha matka, joten voittokin sitä myöten motivoisi saada. Se on selvää, että talven isoista kisoista ei voittoa tulla saamaan ja en kyllä minnekkään pohjoisen pikkukisoihin lähde sitä vartavasten yrittämään. Tulee jos tulee on mun periaate.

- No sitten Pihkaan. Joksukontaktiprojekti onnistui! Tää on ehkä huikein juttu! Eldalle päätin olla opettamatta niitä, koska en ole valmis pilaamaan sen hyviä on/off kontakteja sekoittamalla sen päätä. Pihka kuitenkin oppi ne! Jee! Tiedän, että projekti on yhä kesken ja paljon on opeteltavaa puomin jälkeisessä ohjaamisessa, mutta niin siistii kun se osaa idean ja tietää mitä siltä odotetaan. projekti on ollut pitkä ja todella haastava, mutta sitäkin mielenkiintoisempi ja antoisa. Siis nyt agility on sellaista millaista haluan se olevan. Niin siistiä!!!! <3

-  Tavoitteena oli opettaa Pihkasta vuoden aikana hyvä agilitykoira. Ja siis olen kyllä tyytyväinen sille rakentamiini pohjiin ja se on jo yllättävän taitava. Itse kun olen sen opettanut, niin olen samala oppinut ihan tuhottoman paljon agilitystä. Minulle on entistä selkeämmin muodostunut kuva, miten asiat haluan opettaa ja millaiselta agilityn haluan näyttävän. Pihka rupeaa olemaan kisavalmis. Se on siis valmis ainakin ykkösluokan radoille ei toki vielä kolmosluokan radoille.

-Tavoitteena oli käyttää Pihkaa vuoden aikana näyttelyissä. No mehän käytiin jopa kolmissa missikisoissa ja kelpotuloksin: EH, SERT ja ERI, ei yhtään hullummin Silakalta.  Jaksoin jopa kasvattaa sen turkkia harvinaisen kauan ja  huomasin jopa, että tykkäsin siitä turkin näpräämisestä.

- Terveystuloksetkin käytiin Pihkalla teettämässä ja onneksemme huisin terve yksilö onkin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä  OK (epvir.), silmät OK, Tga negatiivinen ja arvot OK.

Seuraavaan postaukseen jää tulevan vuoden 2015 tavoitteet, nyt ei ehdi. meillä taisi olla hyvä vuosi. :)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit