Kuulumisia ja suunitelmia

Olen koittanut syksyllä jumppailla koiria taas tasapainotyynyllä muutaman kerran viikossa. Kesällä jumppaus jäi vähän vähiin, mutta syksyllä ollaan taas ryhdistäydytty varsinkin nyt Eldan sterkkauksen myötä. Vaikka pennusta asti ollaan treenattu niin, että toinen treenaa ja toinen odottaa, on Pihkalle vuoron vaihto ja odottaminen edelleen välillä vaikeaa. Se on kyllä semmonen minäminä tyyppi kaikessa itserakkaudessaan. Eldan vuorolla se kyllä käy muutamaan otteeseen koittamassa kiilata itsensä tyynylle. Elda ei tietty ehdi sille sanoa mitään kun on niin keskittynyt treenaamiseen namin toivossa. Pihkan saan häätää pois odottamaan, eikä se ole siitä moksiskaan, ennemminkin pientä protestointia ja koittaa hommaa ainakin vielä kerran. Kyllä se sitten tajuaa hetken päästä, että hän ei päätä omista treenaamisistaan vaan minä.

Tää minäminä tyyppi on hupaisa siinä miten hän osaa kiilata itsensä Eldaa seuruuttaessa minun ja Eldan väliin ja nappaa seuraamis paikan itselleen. Oon kyllä käyttänyt tätä hyödyksikin ja seuruttanut koiria samaan aikaan Pihka lähempänä ja Elda joka ei osaa seurata kovin hyvin kauimmaisella paikalla ja molempia palkannut, jolloin näkee kuinka Pihkalla on motivaatio tapissa ja yrittää kaikkensa. Mutta on se röyhkeä luikahtava Silakka. Ihan selkeesti ruokapalkka on sille moninkertaisesti parempi kun Elda on paikalla, sillon menee vaikka mikä kura suuhun kunhan hän vaan saa sen. :D

Eldan kanssa oon koittanut käydä kahdestaan lenkillä silloin kun olen käynyt Pihkan kanssa treenaamassa. Elda on päässyt menemään koko lenkin vapaana ja meille samalla vähän yhteistä aikaa kun nyt ei aksailla. Sen kanssa voi mennä huoletta noilla kävelyreiteillä vapaana ja ohittaa ihmisiä ottamalla se vaan käskyn alle. Koirien tullessa otan sen kiinni ihan sen takia, että monia koiria kiihdyttää kun toinen on vapaana, mutta kisoissa ollaan ohiteltu toisia koiria vapaanakin ja toimii. Elda selkeesti nauttinut vapaana menemisestä ja se ei kuitenkaan revittele itsekseen samalla lailla kuin, että nuo menisivät molemmat vapaana.

Janne Lindberg


Käytiin Phkan kanssa treenaamasa päällejuoksuja kolmella esteellä. No ei menny ihan putkeen. Estevälit oli ehkä vähän turhankin tiukat ja ois pitäny alottaa helpommin. Mulla oli rytmitys ongelmia ja ei tuo Pihkakaan ihan hirveesti kattonu mun ohjausta, kuhan nappaili esteitä nenän edestä. Medi esteillä päällejuoksut on kyllä ihan erilaiset tehdä kuin maksi esteillä. Se kyllä näkyikin mun tekemisessä plus vähän turhaan jäi varmistelemaan Pihkan tuloa päällejuoksuun, jolloin olin tietty myöhässä seuraavasta tilanteesta.

Sitten otettiin keinua ja koitin jos kestäisi pallolla palkkauksen. No ei kestänyt rupesi lähtemään keinulta ilman vapautusta. :/ Palattiin namiin ja fokus löytyi. Välillä palkkaus ja välillä nopea palkkaus ja jatko muille esteille ja palkka pallolla muutaman esteen jälkeen ei heti keinun jälkeen. Keinun kanssa nyt kyllä vielä tekemistä ja miettimistä, miten saan sitä nopeutettua, mutta kuitenkaan pilaamatta sitä.

Sitten tehtiin vielä pieniä ratapätkiä puomin ja A-esteen kanssa.  Kepit oli vaakalinjassa puomin jälkeen ja saatiin treenattua puomilta kepeille ohjaamisia erilailla ja taas kepeiltä tuloa puomille. Todella mageesti Pihka haki keppejä vaikeista kulmista ja hahmotti ne hyvin. Hämy putkeakin oli tarjolla, mutta Pihka oli nyt kivasti kuulolla ja erotti selkeästi keppikäskyn. Oikeastaan en ihan heti keksi mitä keppikulmaa Pihka ei osaisi. Meni ihan sairaan mageesti, eikä välittäny mun liikehäiriöstä yhtään. Päällejuoksutkin toimivat kepeillä hyvin. :) Tehtiin myös muutamat jyrkät käännökset puomilta tullessa sinne väliin ja kyllä tomii ja erottaa käskyt. Jes! Osumat olivat hyviä niin A.lla kuin puomillakin. Pihka haki myös hyvin puomille  jyrkistäkin lähestymisistä ja mikä parasta se on hoksanut putkijarrun. Jes!

Puomi on kyllä todella hyvällä mallilla osumisen kannalta, mutta toki ohjaamisen kanssa on vielä tekemistä ja harjoiteltavaa.


Listasin vähän asioita mitkä ovat tulevaisuuden treenilistalla Pihkalle: (ei missään tärkeysjärjestyksessä)

> Erilaiset vaikeat  lähtökulmat
> Sivuirtoamiset lähdöissä toiselle esteelle (myös Eldalla treenilistalla)
> Päällejuoksut ja välistävedot (Välistävedot myös Elda)
> Erilaiset ohjaukset joita ei vielä osaa kovin hyvin: ihmisnuoli, hieman kääntyvät sokkarit, niistot, sylkkäri
> Lähelletulokäskyn vahvistamista

> Putkien päiden erottelu ja ohjaus puomilta (Myös Elda)
> Putkipuomierottelu
> Vaikeiden puomikäännösten treenaus (70-80astetta)
> Valssit puomin päässä
> Ohjauksiin tuleminen puomilta ja hämyesteet
> A-esteen tiukat käännökset
> Takaaleikkaus ennen A-estettä (Myös Elda)

> Renkaan ja pituuden jälkeen sokkari ja valssi
> Pussijarru

> ratatreeniä (Myös Elda)
> Keinu mukaan ratatreeniin
> Keinun nopeutus ja vahvistus
> Kepit osaksi ratatreeniä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit