Eilen Pihkan synttäripäivänä käytiin Eldan kanssa Tsaun kisoissa kisaamassa. Pääsi Pihkakin toki treenaamaan. Eldalla alkoi toissapäivänä juoksut, joten kisoissa saatiin testata matolta lähtöä ja juoksupöksyjen riisumista lähtöpaikalla. No ei se kyllä siinä maton päällä pysynyt pöksyjen  riisumisen jälkeen, vaan teki vakio loikkimiset sivulle.

Ekalta agiradalta nolla ja neljäs sija. Kakkonen ja kolmonen jäi muutaman kymmennyksen päähän. Ihan hyvää menoa Tsaun sisähallissa, ja jopa mäkin pysyin tälläkertaa pystyssä, vaikka pientä horjumista oli taas havaittavissa. Niin ja tehtiin myös tosi sulava takaaleikkaus, että kyllähän se Elda osaa kun vaan ajotus on nappi.

Tokalta hyppäriltä ois ollu taas tarjottimella oikein se voitto ja hyppyserti, mutta kun  kerta ei nähtävästi haluta sitä, niin ei sitten. :( Todella outo keppivirhe tilanteessa jossa itse olin keppivälissä näyttämässä väliä ja elda tuli silti tokaaan väliin. Ehkä en ollut tarpeeksi lähellä ekaa väliä sitten tai jotain...Muutama kymmenys hävittiin sillä keppivitosella kärkeen, mutta menihän siinä korjauksessa ainakin puoli sekkaa. Loppuratakaan ei ollut mitenkään sulava, mutta tuskin oli muillakaan. Todella ärsyttävä harmitus. Harmittaa vähän ettei ilmottu sunnuntain radoille edes muutamaan starttiin, kun tuntuu nyt sujuvan. Eldallakaan ei juoksut häirinneet, ehkä vähän ihmetteli pöksyhässäkkää lähdössä.

Pihkalla tosiaan tuli ensimmäinen vuosi täyteen. Painoa hälle ois kertynyt nyt hurjat 11,5kg. Useamman sentin näyttäis Eldaa olevan matalampi, joten uskoisin mediläiseksi, ellei nyt jotain sikaniska lihaksia innostu vielä kehittelemään. Nyt on kova karvankasvatus menossa, ja syksyllä tiedossa muutamat näyttelyt. Josko sitten sais sen näyttelyrumpan hoidettua alta pois. :)

Todella kivalta tapaukselta tuo meidän Pihka vaikuttaa, ja kovin tyytyväinen olen ollut. Sain mitä lähdin hakemaan. Sosiaalinen, innokas tekemään, energinen, hyvin koira ja ihmissosiaalinen,  osaa rauhoittua ja padota, keskittymiskyky hyvä, hiljainen (odottaessa vuoroaan ja treenatessa), kevyt rakenteinen, nopsajalkainenkin ja ei mikään dominoija vaan hoitaa mielellään perheen kuopuksen virkaa. :) Toivottavasti vielä terveys olisi kunnossa. Terveystuloksiakin päästään katsomaan piakkoin. Ainakin tähän asti ollut täysin terve.

 Täydellistä koiraahan ei tietysti ole olemassa ja Pihkastakin löytyy miinuspuolia. Talo todellakin raikaa kun Pihka innostuu vahtimaan, ja selkeästi  hänelle on jätetty ilmoittajanvirka .  Elda ei jaksa välttämättä kuin kerran pöhähtää, niin pikkupartiolainen on hommissa. :D Myös lenkeillä saattaa muutamat pöhähtelyt ja innostuneet hihnankiristykset tulla koirien ohitustilanteissa, mutta tähänkin olisin itse voinut paremmin perehtyä. Helposti kiihtyy varsinkin jos ohitettava koira on kiihkeä. Enemmän lenkkejä pitäisi tehdä Pihkan kanssa kahdestaan niin saisi paremmin puututtua asiaan kuin kahden koiran kanssa. Aika hyvin tuntuu kuitenkin toimivan ihan se että otan Eldan ohitettavan koiran puoleiseen käteen ja Pihkan penkan puoleiseen käteen, niin ei tarvitse olla etunenässäsähläämässä. Hiemanhan tuo Pihka on ohjaajapehmeä tai ohjaajapehmeämpi kuin Elda johon olen tottunut. Nämä ovat kuitenkin hyvin yleisiä vesikoirien piirteitä, joita useimmilla koirilla tuntuu olevan.Eli siis plus puolet voittaa miinuspuolet mennen tullen :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit