Tokokurssi alkoi

Tänään aloitettiin Tokokurssi Pihkuran kanssa Tuijan koirakoukoululla. Kurssin aikana käydään Alokasluokan liikkeet läpi ja miten niitä opetellaan ja mitä kehitettävää on. Perusasento kuulemma  hyvä ja hakeutuu hyvin automaattisesti asentoon. Välillä kuitenkin asento on hieman edessä, joka on vähän siinä ja siinä kannattaako ruveta korjaamaan ja tuleeko siitä mitään sanomista edes. Perusasentotreeniä  kotona ilman namia kädessä, niin että nami tulee vasta myöhemmin taskusta.

Otettiin myös luoksetulotreeniä. Suhteellisen hyvin pysy Pihka paikallaan, paljon joutui namittamaan, että sain kontaktin pysymään minussa. Ei olla tuota oikeestaan treenattu, joten kotitreeniä lisää, jotta saadaa namia vähemmälle ja jotta ei kiinnitä hipelöijään huomiota.

Seuraaminen muutoin hyvää, paitsi paikka on hiemanliian takana. Niin ja en saa palkata jalat vierekkäin mikäli palkkaan kesken seuraamista. Antaa ristiriitaistaviestiä perusasennon kanssa. Palkkaus siis niin että jalat ovat erillään ja palkka vähän ny yli eteen, jotta saadaan seuraamaan hieman edempänä. Ääk en edes ollut tajunnut tota tasajalkapalkkaus virhettä. :/ Sitten myö otettiin vielä rytminvaihdosta seuraamisessa eli kävelyseuraamisesta juoksuseuraamisen ja palautuminen kävelyyn ja lopuksi perusasento. Tein liikkeen kokeen omaisesti niin, että Tuija saneli tehtävät. Ehkä pientä hätiköintiä itsellä kun ei ole tottunut, että toinen sanelee vieressä, mutta liikkeenä sujui hyvin ja kontakti pysyi loppuun asti. :)

On hyvä että päästiin alottamaan kurssilla, niin saadaan tollaset pikkuasiat kuntoon, eikä jää epähuomiossa huomioimatta. Se myöskin että saadaan läksyjä kotiin antaa motivaatiota kotona treenaamiseen. Hyvä mieli treeneistä ja kivaa vaihtelua aksalle.

 Pihkalla lelupalkkana toimii vanha nahkarukkanen jolla aina leikitään treenien lopussa tai jos tulee tosi huippusuoritus.Muuten palkkaan namilla, koska sillä saa palkattua paremmin ja tiheästi tässä vaiheessa.Pennusta asti Pihka on tykännyt nahkahanskoilla leikkiä. Talvella aksaturistina ja uusissa paikoissa niillä leikittiin kun en ikinä muistanut ottaa kunnon leluja sille mukaan.:D Hän on nyt sitten tykästynyt nahkarukkasiin ja onneksi mulla on semmosia vanhoja jo huonoja olemassa, missä on sisällä lampaankarvaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit