Etupalkan häivytystä

Etupalkan häivytystä puomilla teemana Pihkalle. Kuolleelle palkalle juoksi muutaan kerran hyvin, mutta sitten alkoi taas vaanimaan. Kokeilin myös esteen sijaan putkea jolla vasta vaanikin palkkaa eikä juossut  täysiä. :/ Sitten tein alkuun paikalta lähtöä alastulo-osuuden ja suoranosuudn rajalta "kontaktipelin" tyyliseti niin että menin itse aika eteen ja heitinkin palkan vasta osuman jälkeen ja se tuntui toimivan. (esteet siis puomin edessä) Kokeilin sitten samaa puomilla, niin että vedätin kovasti ja osuman jälkeen vasta palkkasin. Tuntui toimivan. Pikku hiljaa rupesin myös tekemään niin, että jättäydyin taakse, jolloin palkkauskin tuli entistä myöhemmin koska heitin sen taaempaa. Jee! Toimi ja nyt juoksi täysiä. Muutamista ohijuoksuista otin vaan Pihkan samantien mukaan uudelle yrityskerralle eikä jääty sitä sen enempää ihmettelemään, ettei vaan pikku herkkis rupea hidastelemaan. Lisäksi tuntui toimivan paremmin kun laitoin puomin jälkeen kaksi estettä peräkkäin ja silloin vetoa tuntui olevan entisestään eteenpäin. Pihka otti utomaattisesti esteet. :)

Lisäksi treenattiin vähän eri suunnista tuloja, joita ruvetaan nyt ottamaan enemmän. Tuntuu jotenkin, että se on hoksannut idean kun selkeästi yrittää rytmittää kontaktille. Seuraavaksi pitää ottaa putki mukaan puomin eteen. Tuntunee siltä että valmispalkka häivytettiin, eikä siinä sen ihmeempää. En tiiä sitten jos sattuu tulemaan peräkkäisiä ohi juoksuja useampi, että rupeaako vaikuttamaan, etupalkan pois jäänti, kun palkkaus nyt vain osumista. Nyt kuitenkin ohijuoksut ovat olleet yksittäisiä ja Pihka on heti korjannut seuraavalla kerralla osumaksi. Eli ennen kuin siirrytään 90cm, niin otetaan erilaisia lähestymiskulmia puomille ja hieman kääntymisen alkeita.

Itseasiasa itselle tuntui aluksi todella oudolle, kun nyt pitikin ensin katsoa osuma ja sitten vasta heittää, aikaisemmin oli toisinpäin. Alkuun meni itselläkin tuntuman hakemisessa, ja muutamat heitot tietty siivekkeitä päin ;D

Eldan kanssa tehtiin keppitreeniä, vaikeita lähestymiskulmia erilaisia häiriötä. Muuten hyvin kestää häiriöt, vastakkaiseen suuntaan kestää seisomisen ja vastakkain vastaanottamisen keppien päässä tai puolessa välissä, mutta jos kävelen vastaan Elda kääntyy ja rupeaa pujottelemaan samaan suuntaan. :/

Huomaa noissa kahdessa koirassa selvän eron. Pihkalla olen tottunut juoksaritreeneissä seisomaan paikalla ja huitasemaan vaan vähän ja se lähtee hakemaan estettä kaukaakin. Eldan kanssa en meinaa aina muistaa, että se ei lähde mihinkään jos seison paikalla ja yritän pelkällä kädellä törkätä. Elda on niin tarkka mun liikkeestä, jossa tietty on hyvät ja huonot puolet. Sanotaanko että Pihka varmasti toimisi hitaammallakin ohjaajalla, mutta Elda ei toimisi. Se tarvii liikettä paljon tueksi ja jos liike tökkää liian aikaisin, niin armoa se ei anna. Sen kanssa rytmittäminen on elinehto ja sitä olen sen kanssa joutunut kovasti opettelemaan. Toisaalta Eldaa ja Pihkaa on lähdetty kouluttamaan ihan eri tavalla ja taidoilla, mutta on niissä varmasti alkujaankin eroja ollut. Välillä kaipaisin Pihkaltakin enemmän sitä, että se saisi vedätyksestä vielä lisävaihteen päälle, niin kuin Elda, mutta toisaalta taas ihailen sen itsenäistä tekemistä ja irtoavuutta, kun Eldalla taas tippuu vauhti turhankin paljon takaa leikkauksissa. Kovin ovat erilaisia koiria niin mieleltään kuin ohjattavinakin ja vaatii minulta asennoitumista eritavalla kumpi nyt sitten onkin ohjattavissani. Totuttelua vaatii, mutta kivaa, ja haasteethan on vain mauste.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit