puomia ja keppejä

Puomia ollaan treenattu nyt edessä olevalla kahdella esteellä ja yhdellä esteellä. Tänään otettiin kierreputki mukaan, joka toimi saman tien. Nyt itsellä on vielä enemmän aikaa katsoa osumia ja sitten vasta palkata. Lisäksi kun lähti niin hyvin rullaamaan otettiin erilaisia puomille tuloja ja hyvin tuntui osaavan hakea puomille. Osuma prosentti hyvä, mutta aika usein yhden takajalan osumia. Välillä myös Pihka himmaa jonkin verran vauhtia, enkä osaa sanoa johtuuko siitä että yrittää rytmittää osumaa vai häiritseekö edessä suoritettava este tai putki sitä vielä. Uskoisin että johtuu rytmittämisestä ja kun nyt ei tulla aina samasta suunnasta ja saman esteen kautta, ei osaa vielä ihan täydessä vauhdissa rytmittää osumaa. Tällä jatketaan.

Kepitkin ovat edenneet kivasti. Takaaleikkauksista ei välitä vähääkään ja vedätystäkin kesti kivasti. Umpikulma joka on 90 astetta tai yli tuntuu Pihkalle vaikealta ja meinaa kaarrattaa ekan välin ohi. Pitää ottaa sen treeniä nyt erityisesti ja käyttää apuna siivekettä tai ohjuria. Yks vaihtoehto on myös että otan naksuttelua pelkästään kahdella kepillä ja lähetän umpikulmaan. Viimeksi tehtiin neljällä vinokepillä, josta päästiin siihen että kaks ekaa oli suorat ja seuraavat hieman vinossa. Nyt tehtiin  vuorostaan taas kujaa, jossa joutui alkuun jo hakemaan pujottelu liikettä ja loppu oli sen verta kapea, että just mahtu juoksemaan läpi. Pihka haki jo viimesillä toistoilla aika kivaa matalalla menevää kauhomistekniikkaa. Toivon että se nappaisi kauhomistekniikasta kiinni. Mä kyllä niin nautin pennun kanssa touhuamisesta ja uuden opettamisesta, varsinkin kun itsekkin joutuu pohtimaan ja opettelemaan samalla. <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit