Epistelemässä

Pihkan kilppariarvot tulivat ja olivat ok. :) Vielä odotellaan tgaa tulosta.

Käytiin torstaina Pihkan ja Eldan kanssa epistelemässä oman seuran hallilla. Pihkan kanssa oltiin mölliradalla. Joka  sujuikin oikein mallikkaasti nopeimmalla nollalla, mutta toki oltiin kilpailun ulkopuolella. Rata oli juuri sellainen kuin toivoinkin. Pihka sai itsenäisesti edetä, mutta muutama haltuunottokohtakin  rataan mahtui sopivasti ja Pihka tulikin niihin kivasti. Pihkan kanssa on ajatuksena nyt pääasiassa keskittyä treenailuun. Sen kanssa jää jokatapauksessa arvokisat ensi kesänä väliin pentusuunnitelmien vuoksi. Toisaaltao on jopa helpotus , sillä nyt ei ole pakko kisata, vaan voidaan keskittyä treenikuplaan. Tällä hetkellä kolmosten tekniset radat ovat vielä Pihkan ja minun taitotasolle liikaa. Suoraviivaisissa radoissa ei ole ongelmaa, mutta Pihka ei vielä kestä teknisträ nyhräämistä koko radan verran, vaan on tehtävä pienissä pätkissä ja vahvistettava niitä tiheällä palkkaamisella. Minulla on itsellänikin vielä kovin hakuisessa miten tuota koiraa pitää ohjata. Ovat sen verran erilaisia Eldan kanssa.Tarkoitus on vahvistaa ihan perus juttuja: haltuun ottoja, putkista kääntymisiä, eri ohjauksia keppejä ja tietysti puomiakin pitäisi joskus ehtiä treenaamaan. Ajatus on , että käydään epiksissä silloin tällöin hakemassa itseluottamusta pidemmistä ratapätkistä ja kisarutiineista. Pihkan kanssa ei toimi että mennään kisoiin treenaamaan. pitää ensin pystyä tekemään treeneissä sujuvia ratoja, jotta voidaan mennä niitä toteuttamaan kisoihin.

Eldan kanssa käytiin ottamassa epiksissä kontakteja avoimessa lokassa. Ohjaaminen sujuu sen kanssa kuin rasvattu. Palautin minä sen toki kontaktille kerran kun vapautti itse itsensä, mutta niiden muistuttelu olikin juuri episten tarkoitus. Elda rupeaa olemaan kyllä ihan huippu iässä. Sen taitotaso on korkea, minä tunnen ja tiedän melko hyvin miten se toimii ja miten missäkin sitä tulee ohjata. Tiedostan sen heikkoudet ja vahvuudet. Sen kanssa en oikein osaa itsekseni mitää treenailla. Tarkoitus onkin sen kanssa tehdä viikkotreenissä nollaratatreeniä ja haastaa sitä vaikeilla radoilla. Luultavasti keväällä pääasiassa treenaamme sen kanssa kisoissa, sillä siellä saadaan parhaiten testata taitotasoamme. Joulu- ja/tai tammikuun varmaan taukoilemmr kokonaan. Toivottavasti Eldan kanssa saisi nauttia vielä useamman vuoden harrastamisesta. Välillä sitä jo vaan suree, että ei meillä enää montaa vuotta ole aikaa nautttia tästä yhteisestä fiiliksestä radoilla. Pitää yrittää muistaa nauttia tästä ja olla surematta tulevaa. Eldan kanssa suuria tavoitteita ei ole. Olenkin miettinyt kovasti mitä sen kanssa olisi mahdollista tavoitella. Olisihan se hienoa jos pystyisimme tekemään SM-kisoissa tuplanollan. Olkoon se meidän potkurina tulevaa varten.

Elda kävi rokotuksilla Pihkan silmätarkin yhteydessä ja oikein hyvässä iskussa on. Vaaka tosin naytti kiloa likaa mitä se yleensä on ollut, joten pitää vähän vähentää ruoka-annosta.

Elda oli epiksissä osunut linssiin.Ylemmästä kuvasta oikein näkee kuinka Eldalla on hymy korvissa ja niin nauttii tekemisessä. Taitaa tietää itsekin olevan aikas taitava :D


Kommentit

  1. Joko sulho on selvillä? :)

    VastaaPoista
  2. Sulho on selvillä kunhan varmistuu vielä, että kilpparitestit on ok. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit