Uusivuosi 2016

Eilen kyllä paukkui meidän pihapiirissä enemmänkin. Näin uusina rivitaloasukkeina voi todeta, että meteliä on uutenavuotena enemmän kuin kerrostalossa. Kai vähän riippuu missä asuu, mutta nyt tuntui että raketteja paukkui joka puolelta ja joka seinustalta. Välillä tuntui että ihan ikkunan alta. Eldasta kyllä huomasi ahdistuksen ja pelon. Se kyhnötti alkuillan sohvalla minun kyljessä kiinni ja kun pauke vain yltyi ja yltyi se siirtyi tietokonepöydän alle. Elda oli aika levoton ja jopa muutamaan otteeseen tärisi ja läähätti. Seuraavana uutenavuotena täytyy hankkia sille jotain droppia jos tässä kämpässä meinataa uuttavuotta jatkossa viettää. Harmillista on myös se, että useampana päivänä jo uuttavuotta ennen on illasta paukauteltu yksittäisiä paukkuja lähialueilla. :( Onneksi minulla sattui alkuviikosta olemaan iltavuoroja, joten päästiin hallille treenailemaan päiväsaikaan ja lenkitkin hoituivat siinä samassa.

 Pihkalla ei uusi vuosi paljoa paina. Normaaliin tapaan kiusasi Kristiania sohvalla ja kirputti korvannipukasta ja röhnöttiKrimmun päällä kun yritettiin lätkää seurata. :D Muutama paukku jotka tuli ikkunan alta sai Pihkan häntä pystyssä vahtihaukkumaan ja se halusi kovasti mennä ikkunaan tutkimaan äänen lähdettä. Onneksi Pikkelssi ei ole ottanut mallia Eldan ahdistuneisuudesta. Olin huomaavinani oikeastaan, että se pikkasen kiusasi Eldaa kun sillä oli herkkätila. Pihka Tuijotteli ja luimi Eldalle ärsyttääkseen, mutta Elda ei paljon välittänyt Pihkan touhuista, joten ei Pihkakaan päässyt pomppimaan kukkona tunkiolle. Käytettiin Pihkaa kympin maissa pikapikaa vielä iltapissallakin, eikä ollut ulkona moksiskaan raketeista.

Sitten niihin tulevan vuoden tavoitteisiin.

Oikeastaan suurin unelma ja tavoite on saada molemmille kerättyä arvokisanollat kasaan ja päästä kisaamaan sinne kummankin koiran kanssa. Saa nähdä riittääkö paukut. Eldalla vaikeinta on saada se voittonolla kun taas Pihkalla ne tuplanollat. Varsinkin kun nyt uutena vaatimuksena karsintoihin tuli kaksi tuplanollaa. Saa nähdä ehditäänkö, mutta olisihan se huippua. Ensin pitää oikeastaan päästä noihin tavoitteisiin, jotta voi asettaa uusia tavoitteita, joten tavoitteen saa jäädä tältä erää tuohon. Nyt olisi karsinnat vielä täällä Turussa niin kisaaminen kahden koiran kanssa eri säkäluokissa olisi helpompaa kuin normaalisti, kun voisi helposti jättää toisen kotiin aina lepäilemään ym.

Tulevan vuoden suunnitelmista:

Agilityn koutsaamista jatkan samaan tapaan kuin syksyllä, eli Suvin kanssa vedetään puoliksi ryhmää. Meillä on kyllä niin huippu hieno ryhmä, ettei siitä pystyisi edes luopumaan. Tykännyt olen kyllä kovasti kouluttaa. Niin hienoja kehityskaaria jo ihan syksyn aikana.

Itse ilmoittaudun fysikkatreeneihin, jotka pidetään kerta viikkoa.

Jampan tiimissä jatketaa viikkokoulutuksissa, koska se on todettu meille hyväksi tiimiksi. :)

Lisäksi ilmoittauduin Pihkan kanssa neljäksi kerraksi Sonja Paavolan koulutuksiin. Päästään siis tekemään vähän taas vieraiden silmien alla hommia isolla kentällä ja muutenkin päästään samalla hyödyntämään naapuriseuran eknttää ja niitä Pihkalle outoja keppejä.

Keväällä olisi tarkoitus myös kisata enemmän ku9in syksyllä kun nyt minullakin on paremmin viikonloput vapaana. Pihkalla starttaakin loppiaisena jo vuoden ensimmäisissä kisoissa vantaalla. Innolla jo odotan päästä tosihommiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pihka on astutettu!

Pentuja suunnitteilla Pihkalle ja Ricolle