Nahkarotat agirodussa!


Perjantaina Pihka pääsi ensimmäistä kertaa hierojalle, joten se sai jäädä lauantaina Kristianin hoteisiin kotiin. Sunnuntaina se pääsi jo mukaan hillumaan. Lauantaina oltiin Eldan kanssa kisaamassa agirodussa avoimesta SM-kullasta ja vielä lisäksi yhdellä yksittäisellä kisaradalla. Harmillisesti karsintaradassa tuli kielto vitonen kun Elda kaarratti putken jälkeen ohi yhden esteen. Maxi kolmosista pääsi 25 jatkoon ja nollalla oltaisiin päästy reilusti jatkoon. Meno tuntui nopealta ja hyvältä muutoin. Harmillinen pikkuvirhe. Itse luulin että Elda lukitsi jo esteen, mutta sitten varmaan kontakti katosi hetkeksi ja se tuli ohi siitä esteestä. Toiselta radalta hylly väärään putkenpäähän menemisestä. Englantilaisen tuomarin rata tuntui meille muutenkin kinkkiselta juuri noiden hämyesteiden osalta.


 Sunnuntaina oli joukkuekisan vuoro. Meidän joukkue koostui kolmesta Msxista ja yhdestä medistä. Zorro nimittäin siirrettiin juuri mediin ja oli jo ehditty ilmoa porukka. Agirodussa saa joukkueessa olla yksi viereisen säkä luokan kisaaja. Minä en tätä aikaisemmin tiennyt, joten Eldahan tuleekin sitten seuraavana vuonna medeihin Pihkan joukkueeseen tykittämään ihan täpöllä. :D

 Hauskaa oli, vaikka kaikille sattui joku pikku virhe matkaan. Meille tuli todella outo keppivirhe ja harvinainen sellainen. Elda meni ihan oikein kepeille, mutta tuli melkein heti sieltä pois. Eikö sitten itsekkään ollut varma, että menikö oikeaan väliin, kun ihan selkeästi rupesi tossa kyselemään. Muuten meidän rata oli oikein sujuva. Me saatiin Eldan kanssa aloittaa kun  lähdöt oli lentäviä ja Eldahan kuumenee tyystin, kun se näkee edellisen menevän. En sitten tiedä millainen katastrofi meidän lähtö olisi muuten ollut. Loppusijoituksemme oli kaikesta huolimatta 16/46


Paljon näki tuttuja paikan päällä ja meininki oli mieletön, vaikkei myö nyt pukukisassa pärjättykään. Mutta hienoja vesiäisrottia meillä oli kaikesta huolimatta. Pihkalle tuli shoppailtua muutama vinkupallo lisää ja Eldalle uusi panta. Mä sain taas nahkaani kärvennettyä niskan ja rinnan osalta ja ihanat t-paita rajat käsissä. :D



Nahkarottien suoritukset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit