Kaikenlaisia touhuja

Tiistaina oltiin RonjaPihka treeneissä, jotka sujuivat Pihkalla kyllä mainiosti. Tein sen kanssa aluksi pelkkää haltuun tulemista, niin että Sari piti Pihkaa ja minä menin kauemmaksi seisomaan selkä Pihkaan päin ja käänsin kroppaa aina sinne puolelle minne halusin koiran tulevan ja palkka siitä. Nopeasti hoksasi ja jätin asian hautumaan. Sitten otettiin sivuirtoamista lähettämällä koira hypylle, toinen piti koiraa. Ensin valmiilla palkalla vaihtaen heitettävään leluun.  Mahtavia ja fiksuja pentuja kertakaikkiaan. Eldan kanssa sivuirtoamiset on kaikkein vaikeimpia. Sitä huomaa että panostaa Pihkan kanssa varsinkin semmoisiin asioihin, mitä Eldalle ei ole kunnolla opetettu alkujaan ja mitkä eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Sitten otin estesuoria jonka päässä kokeilin eri ohjauksia, takaakiertoa, takaakiertovalssia, poispäinkäännöstä, vippiä ja sylkkäriä. Pätevä pentu. Kesti hyvin esteiden vierellä juoksemista, vaikkei valmispalkkaa ollutkaan. Ne mitä ohjauksia oon opettanut "kuivanaharjotteluna" niin kyllä toimii myös yhdistettynä radan pätkään. Lopuksi vielä hurvittelua putkilla. ;)

Tänään oli Kososen perheen treenipäivä. :) Sain siis Kristianin mukaan pentua pitelemään. Alkuun otin taas samaa kuin tiistaina, eli kropan lukemistreeniä. Vaikeutin jo hommaa niin että merkkasin ensin toisen puolen ja sitten vaihdoin toiselle puolelle. Pihka reagoi hyvin ja vaihtoi suuntaa oikealle puolelle. Sitten otin jo esteen mukaan ja tehtiin jo sokkarin/ persjätön tapaista. Ihan supermageesti toimi. Kristian piteli lähdössä ja päästi kutsusta irti. Nyt pihka ei ajaudu enää seläntaakse, vaan lukee hyber mageesti. Sitten tehtiin pelkkiä tiukkia siivekkeen kirtoja muutamat.

Eldan kanssa testasin myös siivekkeenympärillä pyörimistä. Aluksi oli otettava ilman rimaa. Kyllä sekin idean hoksasi, mutta kyttäsi pallon heittoa vähän liikaakin ja kuumeni vähän turhankin paljon pallopalkasta. Otin myös 45rimoilla. Vippaus ei toiminut Eldan kanssa kovin hyvin ja välillä Elda tarjosi kasikontekemistä, vaikka piti pyöriä sivekettä ympäri. Ihmetteli varmaan, että eihän tässä ympäripyörimisessä oo mitään järkeä, jospa tekisinkin näin... :D Lopetettiin ennen kun pinnna rupes likaa kiristymään.

Sitten Pihkan vuorolla tein valssia, takaakiertoa ja vippiä muutaman esteen rataan yhdistettynä. Kun kerta pitäjäkin oli mukana, niin oli pakko kokeilla, että muistaako tuo penneli vielä pakkovalssin ja muistihan se. :) Ainut ongelma treeneissä oli ainoastaan se että Pihka odotti aina palkkaa putken jälkeen ja jäi hölmistyneenä etsimään sitä jos palkkaa ei tullutkaan. Lopuksi otettiin vähän seuraamista ja paikallaoloharjotuksia. Seuraaminen sujui paremmin kuin paikalla oleminen. :D

Eldan kanssa tein vielä putkiestehässäkkää, missä esteiden lähellä oli hämyputkia. Kovasti on nyt menty eteenpäin hallittavuudessa käteen palkkaus on selvästi tuottamut tulosta ja Elda oli kuulolla.

Nyt oli myös pakko mitata Pihka, kun mittatikkukin löytyi. Kristian mittasi Pihkan säkän 38 ja minä hieman alle 39:si. Pihka on  ihan kohta 5kk. Tuo pentu on tällä hetkellä pelkkää jalkaa ja( lihasta :D sillä on oikeesti aika jytkyt pakaralihakset) 

Illalla opeteltiin kotona vielä noutokapulan noutamista. Aikasemmin oon kerran naksutellu kapulan suuhun ottamisesta ja tänään se jo nouti sitä pienen matkan päästä. Fiksu tapaus tuo penneli. Treenailtiin myös kakkuvuokaan menemistä ja ekaa kertaa myös sen päälle menemistä (vuoka siis ylösalasin.) Heti oivalsi päällemenon. Sisällemenokin rupesi sujumaan. Aikasemmin ollaan tehty isommalla laatikolla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit