Nää on niin ihania, molemmat rakkaita

 Perjantaina käytiin hallilla treenailemassa Lotan ja koirien kanssa.  Eldan kanssa käytiin vahvistamassa  puomin kontaktia ja jotain pientä tehtiin lisänä lauantain kisoja varten vaan. Pihkan kanssa meillä oli ihka ensimmäiset agilitytreenit. Se meni ensimmäistä kertaa putkea ja tehtiin myös muurin sivupalikalla takaakiertoa naksutellen. Se on kyllä säpäkkä likka. MÄ NIIN TYKKÄÄN! Rauhoittuu kentän laidalla häkissä hyvin ja katselee kun muut tekee. Sitten kun on oma vuoro, niin on ihan into piukassa. lelut ja namit, kaikki käy palkaksi. Eikä häiriintynyt millään tavoin kentänlaidalla olevista häiriötekijöistä vaa keskittyi tekemiseen. :) Oon niin ylpee pikkuisesta. Vaikka se onkin yltiö sosiaalinen, niin silloin kun tehdään hommia keskitytään tekemiseen.

Lauantaina oltiin Eldan kanssa kisaamassa Lappeenrannassa kahden radan verran. Ensimmäinen rata oli kaaoottinen ja pyytelin tuomariltakin anteeksi kun suusta pääsi hieman sammakoita. Elda karkas taas jostain ihme välistä putkeen. Positiivista tässä oli se, että mä kerrankin päästin suustani ääntä ja kunnolla. Että jopa Elda perui tekonsa putken suulla ja kiepsahti takaisin.Tosin hylly jo kerkesi tulla, mutta sain siihen edes jotain reaktiota mun äänellä, niin on sekin jotain. ;) Ajattelin että nyt pysäytän kontakteilla, mutta neitipä juoksee puhtaasti läpi. Oppiskohan tää vielä juoksukontaktit? Meikäläisellä nousi savu siinä vaiheessa korvista ja nenän sieraimista ja käveltiinkin pihalle kesken radan. :/ Olin niin kiukkuinen ettei tehnyt mieli mennä edes toiselle radalle. Onneksi välissä oli minit ja medit, joten kerkesin nollaamaan tilantee pentupaineja seuraamalla. :)

Toinen rata (hyppäri) oli hyvää menoa ajoituksineen ja muutenkin. Ainut että yksi pikku ajotusmoka  takaakiertoonlähetyksessä ja Elda hyppäsi sen suoraan yli. Mä olin niin vakuuttunut mun ratasuunnitelmasta ja puollan edelleenkin sitä, mutta paketti ei vaan ihan pysynyt kasassa. Pakkovalssista saksalaiseen ja toiseen saksalaiseen, johon se sitten kämmäs. Ohjausvalintoja siihen  kohtaan oli monia, mutta mun valitsema oli mielestäni nopein, vaikkei helpoin. Tiesin kuitenkin että osataan se, mutta ei sitten osattukkaan. pakko käydä jossain vaiheessa testaamassa se kohta uudestaan.

Tänään oltiin Homeetan puolella Esa Lehdistön koulutuksessa. Tykkäsin kovasti. Välistä vedot menee nyt mulla treeniin. Oon tehny ne sillä pakitustekniikalla. Meneehän se jos on yksi välistä veto, mutta kolmella esteellä oon jo lirissä. Nyt pitää iskostaa itselle se kääntyminen siihen väliin, mutta ihan vielä se ei takaraivosta tule automaattisesti, vaan joudun aivan liikaa miettimään. Eldain tunnetusti kulkee kovempaa kun se ei tarvitse juosta muo suoraan kohti, vaan että mun rintamasuunta on eteenpäin.
Poispäin käännös sujui hyvin, vaikka olin aatellut tehdä kyseise kohdan toisella tapa, mutta parempihan se oli. Mun valitsema  keino eli pospäinkäänöksen välttely ei vaan toiminu. :D Elda kyllä osaa ne, mutta itse olen jotenkin niin epävarma niissä, enkä oikein hoksaa välttämättä missä kohdissa niitä on hyvä käyttää. Paremmin poispäinkäännös toimii kuin sylkkäri meillä. Lisäksi sain kotiläksyä siihen että mietin mihin suuntaan takaakiertoa törkkäsen. Ajattelen liikaa estettä ja Eldakin menee vähän turhankin tiukasti siivekettä nuolien jolloin sen vauhtikärsii. varsinkin jos hyppy on yhekskyt astetta. Treenit oli kivat ja koira toimi, mitä nyt muutamaa käsistä lähtemistä omille reiteille putkeen. ;D

Pihkalle viikonloppu on ollut yhtä koirien  ja uusien ihmisten treffaamista. Se on ihan super upee paketti, täys timantti. :) Kaikkien koirien kanssa tulee toimeen ja leikkii. Ihmiset ja koirat  on niin kivoi että se ihmettelee jos ei pääsekkään kaikkia ohikulkijoita katsomaan. Viikonlopun aikana Piekkelssi on leikkinyt useamman Bc:n pennun ja aikuisten kanssa, collieiden, mudinpennun, käyttiscockerin, whippetin, shelttien ja parin eri terrierin kanssa.  Kaikki kehuu sitä mahtavaksi tapaukseksi ja sitä se onkin. Rohkea penneli, ihmisten sydänten sulattaja.


Lisäilen myöhemmin tähän treenivideoo...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit