tupla plakkarissa

Juoksut tosiaan ohi. Muutamat treeit Eldan kanssa takana ja oli niin huippukiva molemmista.

Mä aloitin myös torstaina kouluttamaan siis agilityä! Oli hirmu kivaa ja kivoja ryhmäläisiä. :) Koulutusta ois kolmen viikon välein, joten ei käy liian raskaaksi. Ideoita perusasioiden opettamiseen on hirmuinen pino. Oli todella kivaa kun kaikki koulutettavat oli innoissaan ja asenne oli kohdillaan. :)

Viikonloppuna käytiin kisaamassa Mikkelissä. Tuomisina sieltä tupla nolla, joten siitäkään ei tarvitse enää kantaa huolta. Ensimmäiseltä radalta tuli hylku kun neljä suoraa putkea oli tarkoitus radan aikana suorittaa, mutta Eldapa suoritti viisi. Ei ollut mun putkijarru ihan tarpeeks tehokas, varsinkin kun aikaisemmin oli saanut painattaa kaksi suoraa putkea perätysten. :) Kaikista ihaninta oli kuitenkin kun näki sen ihanan tuikkeen Eldan silmistä ja kuinka se nautti tekemisestä. <3 Saatiin alkuun myös hyvä vauhti lähtö niin että juoksun aikana annan sille lähdöstä vapautuskäskyn. Toimi ja kesti hyvin. :)

Toka rata sujui mallikkaasti. Yksi pikku suunnitelman  muutos tuli yhteen kohtaan kun tajusin, ettenhän mä ehdi mitenkään tekemään siihen persjättöä, joten jouduin takaaleikkaamaan. Parit pikku kaarratukset, mutta muuten tuntui ihan hyvälle meno.

Vikalta radalta saatiin myös nolla, joka oli hyppäri. Rata meni muutoin hyvin, mutta pitkällä pitkällä loppusuoralla huomasin jotenkin että, nyt ei Elda liiku ihan siihen tahtiin kuin normaalisti. Olisin kerennyt vaikka mitä persjättöjä tekemään, mutta kun olin takaaleikkauksen suunnitellut niin siinä sitten pysyin. Kuitenkin maalissa kelpasi lelu ihan normaalisti ja aattelin että ehkä sillä oli puhti jo pois. Lämmittely lenkillä se kuitenkin oksensi kahteen kertaan ja ennen starttia se kiskoi ruohoa kitaansa oikein antaamuksella. Oksennuksesta ei kuitenkaan kuulunut sitä outoa ääntä jonka saattelemana oksennus tuli, vaan se pullahti sieltä ihan yht äkkiä. :o Koko kisoissa ei oikein vesi ollut Eldalle maistunut, mutta se ei sinäänsä ole uutta. Yleensä ilmojen viiletessä Elda on kovin nihkeä juomaan kisoissa. No koitin laittaa veteen nappulaa, jotta edes vähän joisi, mutta ei sitä kiinnostanut yhtään. Sitten tarjosin nappulaa ihan pelkälleen, eikä suostunut syömään. Siis on ennen kuulumatonta että Eldalle ei ruoka maistu. Huoli oli tietenkin kova pienestä.

 Illalla tarjosin kotona sille ruokaa, jonka se söi, mutta ei normaalilla ahmimis tekniikalla vaan hieman nirppien. Yöllä sitten heräsin siihen kun se koitti siistiä omia jälkiään maasta. Taaskaan ei kuulunut sitä mahasta tulevaa oksennus ääntä, johon kyllä taatusti herään salamana. Aamulla en antanut ruokaa sille ollenkaan, eikä se sitä edes kerjännytkään kuten normaalisti. Töistä tullessa annoin sille pinen satsin ja illalla toisen ja johan ahmi. Taisi olla nälkä. Tänään onneksi on juonutkin ihan normaalisti kun huolestuin hieman jos tuo pieni kuivuu.

No pitää nyt seurailla sen oloa ja vointia, että pysyykö nuo iltaruoat sisällä vai ei.

Pienenä vinkkinä voin laittaa tänne, että perjantaita odottelen kovasti. Jotain suloista on tiedossa. :) <3

Kommentit

  1. Onnea tuplasta! :D Toivottavasti tosiaan olo helpottaa eldalla. Åsalla tuollainen ruohon kiskominen ja keltainen mahanesteen oksennus on todettu mahdollisesti närästykseksi. Meille vinkattiin että voisin antaa sille apteekista ihan ihmisille tarkoitettua nestemäistä närästyslääketä (antepsin).

    Oii ei saa tuollalailla vihjailla :D en mie malta odottaa perjataihin asti! Pientä arvausta kyllä on :D

    VastaaPoista
  2. Mä taidan arvata...Tsemppiä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit