Pikkelssin tiimi sai vahvistusta

Elda täytti 9-vuotta tässä muutama päivä sitten. Elda on edelleenkin hienossa kunnossa ja tärkeässä roolissa myös pennun kasvatuksessa. Ainakin omasta mielestään. :D Eldan  kanssa lähdetään viikonloppuna meidän kuudensiin SM-kisoihin. Kuin siistiä! Edustetaan sekä yksilöissä että joukkuekisassa. 


 Uniikeista kotiin jäi Pihkan tytär "Iiva" Pikkelssin Uskomaton Ilotulitus.
Iiva rakastaa kaikkia ihmisiä ja on vähintään yhtä vilkas kuin emänsä Pihka. Viettejä Iivasta löytyy ja potenttiaalia harrastuskentille kunhan osaan vain sen potentiasalin oikein valjastaa. Reipas riiviö, jolla ei kyllä itsesuojeluvaistoa puutu. Lenkiellä hänen lempipuuhaansa on syöksyillä ja hyppiä  pusikkoihin ja ojiin. Niin hauskaa hypätä tuntemattomaan. 😅 Kunhan nyt vaan ei sattuis mitään.

Reaktivisuutta iivalta jonkin verran lööytyy ja ääni onkin herkästi mukana siellä missä tapahtuu, joten luopumista varmasti saadaan treenailla jonkin verran ja lähdettävä täältä maalta taajamaan treenailemaan ohituksia. Iiva on ollut muutamissa kisoissa kisaturistina ja oikein reippaana siellä onkin ollut. Mitkään äänet, ihmismassat tai muut eivät pikkuista hetkauta, vaan kaikkea kivaa on uteliaana tutkittava.

Iiva vaikuttaa myös sellaiselta kovalta työmyyrältä ja äitinsä tavoin melkoinen nörtti se myös on. Oppii asiat ihan supernopeasti ja on niin intopiukassa kun on hänen vuoronsa jumpata. Oman vuoron odottamista ja rauhoitusmattoa ollaankin treenailtu ja hienosti malttaakin odottaa, vaikka tekemiseen pääseminen vasta super siistiä onkin. Jotenkin luulen, että moottoria tuskin hänestä tulee puuttumaan, mutta juurikin rauhoittumiseen ja arjen perus toimiviin taitoihin koitetaan paneutua.


Kenneliimme on tuli myös viikko sitten pikkuinen  tuontipentu Ruotsista. Viralliselta nimeltää Minnepy´s Kall Me A Wild Rose tuttavallisemmin Lia. Lia on sijoituksessa minulla ja asustelee Ronjan ja Kääpiömäyräkoira Willyn kanssa Turussa. Lia olikin juuri meillä useamman päivän hoidossa ja on valloittanut suloisuudellaan kaikki jotka ovat sen nähneet. Hienosti otti oman paikkansa laumassa ja heistä tuli kuin kaksi marjaa Iivan kanssa. 💓Näin äkkiseltään vaikuttaaoikein hienolta on/off koiralta. Kotioloissa rauhallinen, mutta syttyy ja innostuu heti kun sen aika on. Hienosti löytyy viettejä ja taistelee lelulla hyvin ja pitää puolensa isojenkin kanssa. Aika näyttää saammeko joskus hänestä jatkoa Pikkelsseihin.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit