puomin jälkeistä elämää ja sen hallintaa

Eldan maanantainen sterilointi taisi sujua ihan hyvin. Aika väsyyneeltä Elda on vaikuttanut ja on halunnutkin lepäillä rauhassa potkupuvussaan. Hieman ollaan jouduttu lipsumaan säännöistä ja Elda on päässyt sänkyyn ja makkarinpuolelle lepäilemään, jotta saa olla ruhassa rääpäleen kiusaamiselta.

Pihkan kanssa mentiin tänään hallille treenaamaan aiheena puomin jälkeinen ohjaaminen. Nämä oli ensimmäiset treenit  jossa otettiin erilaisia ohjauksia puomin jälkeiselle esteelle. Ajattelin, että osuukohan se enää kun karvat lähti, entä jos siitä tulee ihan kaheli. Osottautui kuitenkin niin, että pääkoppa pitää lyhyemmässäkin lookissa. :)Aika hyvin tuntui sujuvan, vaikka onhan siinä ohjaajalle haastetta toteuttaa noita ohjauksia kun tullaan melkosen kovaa kumpikin, mutta niin siistiä. Yksi virhe mahtui matkaan.
Treenattiin myös A:n juoksua joka tuntuu kyllä sujuvan kuin leikki. En ole saanut Pihkalle aikaiseksi yhden yhtäkään kontaktivirhettä täyskorkealla A-esteellä. :) Estehakuisuus A-esteelle ei ole vielä tarpeeksi hyvä, vaan ensimmäisillä toistoilla joutuu vielä aika selkeästi varmistamaan että hakee esteelle tai saattaa mennä ohi. :D Eiköhän tuokin parane kun toistoja saadaan enemmän.



Lopuksi käytiin ottamassa vielä muutama toisto viereisen kentän puomilla ja A-esteellä, jotta saatiin toistot vielä vähän erilaisilla esteillä. (Tätä ei tullut enää vidoitua) Puomilta tehtiin muutamat takaaleikkaukset putkelle josta jatkettiin suoraan A-esteelle ja palkkaus siellä. Yks pummi sattu puomilla toisella toistolla, mutta heti Pihka korjasi erheensä seuraavalla kerralla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit