Hyphyphyppimässä

Juhannus hoitolassa siis meillä kotona kera hoitajien oli sujunut muutoin hyvin paitsi... Pihka oli kiipeillyt taas pöydillä ja vaikka varoitin, että pöydille ei saa jättää mitään, olivat he epähuomiossa jättäneet kaksi avaamatonta  sisuaskia pöydälle käärittynä paperiin. No mitäpä meidän Apina keksisikään, kuin avata paketit ja vetää sisut parempiin suihin. Sisuissahan on xylitolia! Janopa oli sitten tainnut yllättää Apinan moisten eväiden popsimisesta ja vesikuppi litkittynä tyhjäksi. Vastassa odotti oksennusläjä kera pissien. No onneksi oksensi, eikä tullut  mitään päivystyskeikkaa.

Alkuviikosta käytiin puomia juoksemassa ja sujuu jo ihan mallikkaasti. Osumatarkkuus siinä 50-60%, joten ei vielä tarpeeksi hyvä. Jatkettaisiin siis edelleen samalla korkeudella, mutta kuulin että ulkokenttä menee huomisesta eteenpäin kahdeksi viikoksi remppaan, joten en tiedä pääseekö ulkopuomia enää käyttämään. :/

Eldan kanssa treenattiin puomin leijeröintiä, niin että tein puomilta poispäinkäännöksen ja Elda lähti hyppimään puomin toisellapuolella olevia esteitä ja minä juoksi puomin toista puolta Ensimmäisen esteen jälkeen rupesi kaarrattamaan puomia a minua kohti, mutta muutama kerta valmiilla palkalla kolmen esteen päässä, rupesi tajuamaan, että mammaa ei saa ikävöidä. Sivuirtoamiset,eikä leijeröinnit kun eivät ole Eldan niitä vahvuuksia, mutta onnistuttiinpas. Tehtiin myös kaikkien kontaktien muistuttelua ja keppien kohtisuoraa sivusta tulevaa avokulmaa, mikä Eldalle on se vaikein keppikulma.

Tänään mentiin Siuntioon Vappu Alatalon hyppytekniikkaoppeihin Pihkan siskon Fannin kanssa. Molemmat saivat kovasti kehuja avoimista luonteita ja innokkuudesta tekemiseen. Olipa kiva  katsoa koiran kanssa vierestä toisten treenejä, kun koira ei välittänyt toisen tekemisistä ja oli hiljaa. ihan sielu lepäsi. :) Molemmilla kuulemma vähän selkä vetää notkolle, joka johtuu iästä ja erityisesti Espanjanvesikoirilla yleistä tässä iässä. Kuulemma työskennellä Pihka kannatteli selkää hyvin, mutta levossa seistessään veti hieman notkolle. Muistan että eldalla oli samaa tuon ikäisenä. pihkan takaosa sai kehuja eli ponkkarit oli hyvät. Etuosaa saisi jumpata ja vahvistaa vielä, varsinkin lapojenväliä. Vappu antoikin hyviä jumppavinkkejä ja unohdettu tasapainotyyny taas vähän käyttöön.

Pihkalla oli pumpeilla hyvä hyppytekniikka, eikä ollut niin etuvetoinen kuin yleensä vesikoirat meinaa olla. Alussa muutama etuvetoinen loikka, mutta sitten korjasi hienosti. Niin ja silmien käyttöä ja vaanimista esiintyi. Palloja paimennettiin... Vaikka  Pihka onkin tosi innokas noihin palloihin, niin  kuulemma järki pysyy kuitenkin mukana, eikä ole mikään "pallohullu". Pumpeilla mentäesssä meinasi esiintyä vaanimista , mutta kunnon esteillä kuulemma jää pois. Vappu sanoikin Pihkan olevan Paimenlinjainen Bordercollie puudelin kropassa Espanjanvesikoiran turkilla. Harvemmin sitä noin paimenelkeistä vesikoiraa tapaa. Niin ja kuulemma persoonallisennäköiset koirat ovat hänen mielesään kauniita. ;) Mun pitäs opettaa sille merkkausalusta, koska se bortsu vaanii paikalla olevaa lelua. Eli juosten koskettamaan merkkeriä tassulla ja sitten saa vasta lelun. Hyvää potentiaalia Pihkasta kyllä löytyy agilitykentille. :) Elokuussa mennään taas ja otetaan teoria pläjäyskin samaan syssyyn.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit