Pitkästä aikaa molempien kanssa treenaamassa

Eldan kanssa ollaan oltu treenitauolla jo kuukausi ja Pihkankin kanssa kaksi viikkoa pakkasten takia. Eldalla oli lisäksi tossa aikaisemmin pienen pieni haava tassussa jota itse en olisi huomannut, mutta onneks tuo kepo on niin kovin tarkka. :) Pidettiin sitten varmuudeksi ennen pakkasia Eldalle taukoa, ettei haava vaan aukea tai ärsyynny ja sitten kun oltaisiin aloitettu taas treenaamaan, niin iskikin ne pakkaset. Eldasta on oikeesti jo huomannut että sillä on pikkasen pinna alkanut kiristymään. Hieman tuota "takakireyttä"  ja tosikon elkeitä kun tuppaa sillä olemaan, niin ne korostuu vaan jos se ei pääse purkamaan niitä patoumiaan. Nyt pääsi. :)

Eilen  ja tänään siis ollaan päästy ihan kohtuullisissa keleissä treenaamaan hallille molempien kanssa. Eldan kanssa eilen oli melkoista hakemista, mutta tänään homma rupesi pikkuhiljaa jo pelittämään, mutta on se hitsin  herkkä mun liikkeelle... :/ Sama Trkmannin treenin teetin molemmille ja ei se ihan Eldankaan kanssa heti pelittänyt. Lopuksi yritin tehdä Eldan kanssa pitempiä radanomaisia pätkiä, koska meidän kisakauden pitäisi alkaa ensi viikonloppuna. Hieman epävarmuutta ilmassa kun tosiaan noin kuukausi taukoa agilitystä. :D

Uudet lelut on molempien mielestä super hauskoja.  Mä tykkään niistä myös, koska ne voi helposti pitää puhtaina, raanan alle vaan. Elda tuli alkuun muutamaan otteeseen näpeille tarratessaan reikäpalloon, mutta hoksasi heti ,että mitä tuli tehtyä, ja rupesi kattomaan tarkemmin mihin ne hampaansa lyö. Taitaa tuokin olla jo aikuinen kun ei enää tarraa kiinni ihan mihin sattuu. :)

Huomaa jo nyt kuinka ne ovat erilaisia ohjata. Eldan kanssa sujui paremmin takaakierrot ja pihkan kanssa poispäinkäännökset. Olin Pihkan kanssa jo ihan pulassa vaudissa, toki onhan sillä esteet matalimmalla, mutta vauhti kasvaa kokoajan, joten treenaamaan irtoamisia, irtoamisia. Pihka on nyt jo yllättävän estehakuinen ja tuon ikäiseksi irtoaakin aika kohtuudella mielestäni treenimääränn nähden. Takaaleikkauksissa näiden kanssa on se ero että Eldalle pitää jättää kovasti tilaa , eikä saa yhtään puskea liian lähellä, kun taas Pihka kestää sitä jo nyt tosi hyvin ja itse kun on tottunut jättämään sitä tilaa, mun leikkaus tuppaa olemaan aina myöhässä. No leikkauksia ollaan tehty ehkä Pihkan kanssa  kaks kertaa, mutta heti se hoksas jo ideaa.

Mä tässä viimeviikolla just kehuin kinka Pihka osaa odottaa omaa vuoroaan nätisti kvythäkissä, korkeintaan välillä pitää pientä vaimeaa uikutusta Eldan mennessä, mutta vieraiden koirien mennessä ei paljolti välitä. No tänään sitten avasi kahtee otteeseen kevythäkin vetoketjun ja kolmannella kerralla tuli verkoista läpi. Että se siitä kiltistä pennelistä. Pihkalla on tullut ärinää mukaan vetoleikkeihin ja nyt taas pystytään niitä leikkimäänkin kun hampasito ei enää tipu.



Loppu treeneissä tein tänään ekaa kertaa "lankun yli juoksemista" Pikkuhiljaa ruvetaan lankunjuoksun merkeissä aloittelemaan juoksukontakteja. Rakensin juoksulankun kahdesta virekkäisestä puomin osasta jotka siis maassa vierekkäin. Harmittaa että muunlaista leveää lankkua ei hallilla ole ja jotta saan alusta alkaen Pihkan juoksemaan täysiä, on puomin levyinen lankku liian kapea aloittaa. Liatoin  lelun lankkujen eteen jonnekkin ja sitten vaan lankun yli juoksemista ja naksutteluja hyperkehuja onnistumista eli osumista. Kaksi ensimmäistä kertaa meni vähän hutiin. Lelua piti siirtää kauemmasi eteen lankusta, ettei tullut mitään koikkaloikkia ja sittenhän se  alkoi sujumaan.  Viisi peräkkäistä kontaktiosumaa ja vielä super hyvää sellaista ja sehän riitti meille. Jes! Ei tuo osumien seuraaminen kyllä helppoa ole... Eihän tuo ideasta vielä varmasti muuta ymmärtänyt kuin että lankun yli kun juoksee täysiä, niin kehuja tulee hirveesti ja sit leikitään kovasti. :)

Mittasin Pihkan hallilla virallisella mitalla ja himpun vaille 40cm oli säkä. Kokeilin myös niin että laitan mitän sinne 43 ja kokeilin että paljonko väliä jää ja reilustihan sitä jäi. :) Nyt kun selkä on venytyt taas, alkaa Pihka olla omaan makuuni tosi hyvän näköinen. :) Tosin mun koirathan on aina ihan super hyvän näkösii, koska kattelen niitä vaaleenpunasten lasien läpi. ;)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit