Kisatauolle mars!

Oltiin Att:lla vuoden viimeisissä kisoissa kolmen startin verran. Tuloksina 5, 15 ja hyppäriltä Nolla. Ihan hyvä fiilis jäi, ja nyt  jäädäänkin talveksi pois kisoista. Keskitytään treenailemaan. Seuraavat kisat aikaisintaan maaliskuussa. Katotaan miten mä maltan pysyä poissa. :D



Ensimmäinen agilityrata oli mielestämme paras rata. Pituuden hipaisusta siis  viisi virhepistettä. Kontakti koiraan jäi valssissa puolitiehen kun keskityin katsomaan juoksulinjaani, etten juokse pituutta päin ja että ehdin putkelle pakkovalssiin. Elda lähtikin hakemaan A:ta ja siis oikeaa puolta. Korjasi sen kyllä, mutta tuli huonossa linjassa pituudella ja joutui hyppäämään huonosti. Kontaktit oli aika hilkulla. :O On se kumma että en oikeesti hahmota niitä yhtään. Musta tuntu että kyllä se siellä päässä jo on kun annan sen vapautuskäskyn, mutta vähän turhankin hilkulle annan nuo mennä.:D


No seuraavalla radalla se heti sitten kostautui. Elda ei paljon vapautuskäskyjä kuuntele tai en edes ehdi sitä puomilla antamaan kun koira tulee läpi ja oikein kiihdyttää alastulolla. Tilanne on niin nopea, etten oikein edes ehdi tajuamaan, että olisi voinut pysähtyä, enkä siis nähnyt että tuliko siitä virhettä vai ei. Muuten rata menee ihan hyvin paitsi loppu menee plörinäksi. Hieman kouvola pyllistystä ja siitä se sitten lähtee. Tosi tönkkö ja homma menee käsille, kun yritän niin voimakkaasti saada estettyä putkeen karkaamisen. Olen A:n jälkeiseltä esteeltä tosi myöhäss. Ihme lönköttelyä. :/

Viimeiseltä radalta kökkö nolla. Alku jotenkin plaisu ja omasta tekemisestä puuttuu jokin. Kaarrokset hieman leviää, mutta Nolla kun nolla kuiteskin.

Eldan  pussi on kyllä ihan törkeen hitaat. Kääntyy pussilta kyllä hyvin, mutta tuntuu että jää jotenkin aina jumiin sinne varsinkin tilanteissa missä pussilta pitää kääntyä. Pussi siis treenilistalle.

Kepit on kyllä surkeen hitaat varsinkin noissa missä en pääse yhtään vedättämään. Eldalla keppitekniikka on mielestäni turhan pomppiva. Olenkin miettinyt kovasti sitä miten aijon kepit Pihkalle opettaa. Pihkan äidin Vendan  kepeistä tykkään ihan hirmuisesti. Haluaisinkin että Pihka  menisi keppejä kauhomistekniikalla. Parhaiten se valitsisi sen  tekniikan kujakepeillä ja Vendakin kepit on opetellut sillä tekniikalla.  2x2 kepeillä koira oppii taas kepit nopeasti ja joutuu itse miettimään mitä häneltä odotetaan. Olenkin siis ajatellut yhditäväni nämä tekniikat keppejä opettaessani. Eiväthän ne sulje toisiaan pois. Verkoista en tykkää, joten kujaakin kaventaessa käytän mielummin apuna ohjureita, jotka on helpompi häivyttää. No keppien opetteluun menee vielä jonkin aikaa. Olen ajatellut, että Eldallekkin voisi saada tehtyä kepeillä nopeusharjoituksia kujakeppejä hieman avattuna. Pitää katsoa toimisiko.

Alla linkissä näkyis Pihkan äipän keppejä. :)

Klick

Eilen matkasin Helsingistä Kouvolaan koirien kanssa ahtaissa tunnelmissa taajamajunassa. Tottakai otan taajamajunan kun ei tarvitse silloin koirista maksella. :) Lahti- Kouvola väli oli hiljaisempi ja saatiin istua rauhassa. Pihka oli junassa ensimmäistä kertaa ja matkusti niin kuin vanhatekijä. Elda oli lattialla jalkojen välissä ja Pihka sylissä. Olin vaan jotenkin tosi ylpeä koiristani ja huomasin kuinka ihmiset ihastelivat sitä kuinka mun koirat käyttäytyy nätisti. Tai sitten kuvittelin vaan.  :D Aluksi Pihka olisi halunnut mennä moikkaamaan ihmisiä, mutta tyytyi nopeasti kohtaloonsa sylissä ja sieltä ihmettelyyn. :) Hyvin Pihka osasi syliin rentoutua ja vedellä hirsiä. Elda nyt on niin helppo matkustaja ja ihmiset on sille junassa ilmaa, ellei jokin ruoan tuoksu kantaudu nenukkiin. Se on tottunut että junassa ollaan omissaoloissa.  Olin tyytyväinen ettei kukaan tullut pennulle lässyttämään, että sekin oppii, että juna ei ole sosiaalinen paikka, vaan tahdon että koirat on siellä rauhassa, rennosti välittämättä koirista tai ihmisistä. Huyvinhän se toimikin. Juna-asemallakaan ei Pihkaa pelottanut mikään. Ei edes ritilälattia osuudet, jotka Eldaa hieman pelottaa. Topakkana asteli joka paikassa. Liukuportaita ei ehditty kokeilemaan kun aikataulumme oli niin tiukka. Jääköön se toiseen kertaan.:)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit