Tauolla

Juoksutauolla ollaan. Nyt mennyt jo reilu viikko näissä merkeissä. Väli oli melkeen päivälleen se 6kk. Oikeestaan sopivaan saumaan nuo alkoivat. Ois noita koulujuttuja tehtävänä kasapäin ja turkkikin on jo turhan pitkä ettei viittis edes oikeen sillä kisata. Mukavaa on myös se, että juoksut kerkeevät olemaan ohi näyttelyihin. Ei olisi mukavaa kellään, kun Elda kinuisi miehiä luoksensa. Nyt pidellyt melkosta uikutusmeininkiä lenkillä vastaantuleville tai näköpiirissä oleville koirille. Jopa Chihu uroksetkin kelpaisivat Eldalle paremman uroksen puutteessa. ;) Kyllä ne juoksut onneksi joskus loppuu.

Näillä kurakeleillä muistaa kuinka kiva se lyhyt turkki on. Roskaa ja hiekkaan tulee niin paljon turkin mukana ettei mitään järkee. Vaikka kuinka peset,  niin silti.

Oltiin sunnuntaina aluevalmennuksessa Haminassa. Päästiin mukaan juoksuista huolimatta.  Kenttä oli todella huonossa kunnossa ja vettä tippui kokoajan mukavalla temmolla. Tulipahan testattua core-tex kenkien vedenkestoraja. Ensimmäisen kierroksen vielä kesti, mutta toisella kerralla hörppäs aika mukavasti sisään. Elda oli liekeissä vesisateessa tapansa mukaan. Meno tuntui kuitenkin hyvältä ja onnistumisia ja oivalluksia tuli. Lopuksi saatiin mennä rata kokonaisuudessaan kerralla läpi, mutta väsymys aivoissa teki tepposet ja jämähdettiin puolenvälin jälkeen.

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/?ui=2&ik=a2d32f99fc&view=att&th=139ed6b1b31d3fbb&attid=0.1&disp=inline&realattid=f_h7ejr8260&safe=1&zw&saduie=AG9B_P8M_6qatCH1RMqN9nwT3Z6f&sadet=1348506263896&sads=2ShtYCwLKQXi88SnN2vk5lsKJK4&sadssc=1
 Tässä rata jota treenattiin, tosin mittasuhteet ei ihan täsmää siihen kentällä olleeseen versioon.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit