Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2014.

epistelemässä :)

Tänään olin kahden vaiheilla mennäkkö Pihkan kanssa hallille treenaamaan vai Saloon epistelemään. Aamulla tuli radat näkyviin ja näyttivät sen verta kivoilta, että päätettiin lähtee epistelemään. Päätin, osallistua myös avoimelle agiradalle, kun ei ollut mitenkään paha rata. Kummallakaan radalla ei ollut puomia ja yksi syy miksi päätin lähteä oli juuri se, että puomia ei ollut, koska halli ei ole mikään iso, niin en ole kovin innistunut juoksupuomin suorittamisesta siellä.

Eka möllien rata, josta alkuun vetästiin hylly kun tökkäsin liika voimakkaasti kutoselle ja lähdin tekemään valssia kasille kiersi Pihka seiska esteen Bc-tyylisesti. ;) Jatkettiin matkaa siitä sulavasti eikä jääty korjailemaan. Toisella yrittämällä korjattiin tilanne ja ohjasin kohdan vähän erilailla. Tässä tuli just se esiin, että törkkäsin Pihkaa yhtä vahvasti kun Eldaa törkkään ja Pihkahan irtoo.Sille  ois riittäny paljon kevyempi lähetys. A:n kontekteille osui hienosti molemmilla kerroilla ja sai tuomarilta kehu…

tiistain treenilöitä

Alkuun tehtiin eteenkäskyn vahvistamista loppusuoria ajatellen. Vaikka Pihka irtoaakin hyvin, en ole varma osaako se eteen käskyä vielä tarpeeksi hyvin kun ei olla sitä treenattu sitte matolla juoksutuksen jälkeen. (Siinä käytin eteen käskyä) Kunnon loppusuoria on vaikea treenata hallissa, kun se on jaettu kolmeen pienempään treenikenttään. Kisoissa kun tulee vastaan viidenkin esteen loppusuoria, joissa en millään pysy enää kummankaan koirani matkassa. Eldalla loppusuorat on tosi varmat ja käsky hallinnassa. Pihkan kanssa pitäisi päästä testaamaan käskyn varmuus johonkin isommalle kentälle tai möllikisoihin jossa kunnon loppusuora. Ainakin kameraan päin tulemisessa oli haastetta koska seinä oli jo melko lähellä viimeistä estettä. Rimat oli 40 toista kertaa treeneissä. Aikasemmin hypännyt yksittäisiä esteitä 40cm. Hyppäämisessä ei näy kyllä omaan silmään ongelmaa. Kevyesti menee. :)

Sitten treenattiin ensimmäistä kertaa ohjauksia putken eri päihin puomin päässä. Aikaisemmin Pihka on sa…

Jee!

Pihka kävi kisaamassa oman seuran epiksissä ensimäistä kertaa agiradalla. Rata oli mielestäni oikein mukava, sopivasti kuitenkin muutakin kuin pelkkää suoraan juoksemista. Tykkäsin varsinkin siitä, että puomi oli lopussa, jolloin sain palkattua Pihkan hyvin. Minua jännitti yllättävän paljon lähinnä nuo juoksukontaktit. Pussiakin vähän mietin, kun ei olla vähään aikaan menty. Kontaktit sujui ihan mallikkaasti. A-este meni hieman lentämiseksi, mutta toisella kierroksella Pihka korjasi sen hienosti. Puomin Pihka haki todella hyvin, vaikka lähdin todella hyvissä ajoin juoksemaan. Ylösmenoja täytyy ehkä ruveta jossain vaiheessa pohtimaan, kun tuon Silakan laukka on melko pitkä. Nytkin osui vain yhdellä jalalla ylösmenokontaktille, tosin myös ehkä kaikista ankarin vedätyskin mitä voi olla. Puomin kontaktille osui kauniisti molemmat takajalat. Toisella radan toistolla puomin kontakti oli täydellinen.

Radan sai siis mennä toisen kerran, mutta se ei vaikuttanut sijoituksiin. Otin toisenkin sta…

Silakan arkea osa X

Mun pravuureita on tää kenkien kanniskelu ja levittely. Lähettäiskös treenaamaan, lenkille tai jotain?

 Ai ei... No sit mä levittelen sukkii ja lelui möyryän niissä ja leikin itsekseni.


Sit mä tykkään ottaa lepoo tälläses siistis onkalos ja änkeän yleensäkkin kaikkialle mihin vois olla pienikin sauma mahtua. Onneks mä oon Silakka, niin mahdun aika moniin paikkoihin. :)

Sit me painitaan ja leikitään ton Keisarinnan kanssa. Välillä sillä menee hermo mun kanssa kun mä kuulemma oon niin rasittava. No ehkä välillä vähän koitan kerjätä verta nenästä, mutta kun voisin leikkiä vaikka kokoajan.... :D
Siitä mä tykkään tosi paljon kun Keisarinna alkaa hoivaamaan muo ja putsaa mun silmät ja korvat. Mä välillä yritän tyrkyttää itseäni, että se vähän hoivais muo. Se on kuitenkin Keisarinna, joten se tekee sitä vaan sillon kun sitä itseä huvittaa, mutta en valita, on se niin mukavan tuntuista.

P.S Menin ensimmäistä kertaa kokonaan suorat kepit tiistaina. Kuulemma oli tosi pätevä ja osasin hyvin. Mu…

Käännöksiä ja ryhdistäytymistä Tokorintamalla

Elda on toipunut sterkkauksesta oikein hyvin. Hieman koominen se on tossa potkupuvussaan, mutta on se parempi kuin kokoajan joutuisi pitämään tota kauluria. Kiltisti ollaan koitettu hihnalenkkeillä, vaikka joka lenkillä meinaan olla ongelmissa hihnat solmussa, kun joudun tyynnyttelemään noiden leikki-intoa. Leikkisähläys pitää tietysti aloittaa juuri siinä vaiheessa kun olen solmimassa sitä kakkapussia... :/ Elda olisi niin innokas rilluttelemaan Pihkan kanssa pitkin peltoja ja koittaa lenkilläkin kokoajan haastaa leikkimään. Koitetaan nyt kuitenkin mennä perus hihnalenkeillä, ettei ryysitä tätä hommaa.

Perjantaina käytiin Pihkan kanssa hallilla tekemässä puomin kääntymistreeniä joka sujui aika mallikkaasti. Idean Pikkelssi on ymmärtänyt ja ollaan menty jo ilman kierrettävää "tikkua" koko puomia. Välillä laitoin toistojen välisää tikun takaisin muistuttamaan ja taas mentiin ilman kiertotikkua. Ei yhtään virhettä tullut kokopuomin käännöksissä, mutta edetään maltilla. Nyt ole…

puomin jälkeistä elämää ja sen hallintaa

Eldan maanantainen sterilointi taisi sujua ihan hyvin. Aika väsyyneeltä Elda on vaikuttanut ja on halunnutkin lepäillä rauhassa potkupuvussaan. Hieman ollaan jouduttu lipsumaan säännöistä ja Elda on päässyt sänkyyn ja makkarinpuolelle lepäilemään, jotta saa olla ruhassa rääpäleen kiusaamiselta.

Pihkan kanssa mentiin tänään hallille treenaamaan aiheena puomin jälkeinen ohjaaminen. Nämä oli ensimmäiset treenit  jossa otettiin erilaisia ohjauksia puomin jälkeiselle esteelle. Ajattelin, että osuukohan se enää kun karvat lähti, entä jos siitä tulee ihan kaheli. Osottautui kuitenkin niin, että pääkoppa pitää lyhyemmässäkin lookissa. :)Aika hyvin tuntui sujuvan, vaikka onhan siinä ohjaajalle haastetta toteuttaa noita ohjauksia kun tullaan melkosen kovaa kumpikin, mutta niin siistiä. Yksi virhe mahtui matkaan.
Treenattiin myös A:n juoksua joka tuntuu kyllä sujuvan kuin leikki. En ole saanut Pihkalle aikaiseksi yhden yhtäkään kontaktivirhettä täyskorkealla A-esteellä. :) Estehakuisuus A-es…

Syksyreissu tehty

Tehtiin viikonloppuna syysreissu Jyväskylään. Perjantaina käytiin Heinolan kautta talvirenkaiden vaihdossa ja siitä jatkettiin matkaa mökille Hartolaan yöksi. Aamulla lauantaina lähdettiin aikaisin kohti Jyväskylää kisaamaan agilityä Eldan kanssa. Yksi nolla tuomisina ja se olikin se viimeinen puuttuva aginolla SM-kisoja varten. :) Elda sijoittui nollallaan 4/48. Loppussa tulleen pienen virheen myötä menetettiin kolmostila. Kahdella viimeisellä radalla oli hieman irtoamisongelmaa ja muuta säätöä. Nyt kun olen Pihkaa ohjaillut, niin en taas jotenkin osannut tajuta Eldan kanssa sitä, ettei sitä tökitä tosta noin vain esteille, vaan hän on kädessä kiinni menijä. :D No nyt Elda jääkin sterkkauksen myötä agility tauolle.
Kävimme samalla reissulla katsomassa mummoani ja sunnuntaina oli Pihkan misseilyn vuoro. Hotellielämä sujui mallikkaasti molempien koirien kanssa. Hotellissa koiria oli järkyttävän paljon tietty näyttelyiden takia. Jos jonkin moista karvaturria ja vähemmän karvaista tuli …

epiksissä

Vinkkinä videon katsojille. Kannattaa klikata videot YouTubeen niin laatu on parempi. 

Eldan kanssa oli tarkoitus käydä epiksissä treenaamassa kontaktit avoimessa luokassa, mutta radalla ei ollut ollenkaan puomia. :/ A:lta tuli alussa täysin läpi, vaikka oli tarkoitus pysäyttää. Tuloksena 5  (rima) ja toinen sija maksien nopeimmalla ajalla. Hirveästi tuloksia ei siis tullut. Vähän harmitti kun en paikanpäällä katsonut tuloksia ollenkaan ja lähdettiin kotiin. Jäi ruokasäkki saamatta. :( Meno tuntui ihan hyvältä, vaikka muutamat riman kolahtelut kuului.


Pihka kävi kipittelemässä Starttiluokan voittoon. Sillä oli kaikkien säkäluokkien nopein aika. :) Olihan tuo vähän liian helppo rata, mutta saatiinpahan treenattua kisatilannetta. Oli muuten ensimmäinen kerta kisoissa (vaikkakin epävirallisissa) kun menin molempien kanssa. Oikeasti ensiksi oli Pihkan startti ja sitten Eldan. Hyvää treeniä omaan asennoitumiseen ja ohjaamiseen, että kumman kanssa nyt mennään, eikä jäädä edellisen koiran &…