Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

On se jo tosi pätevä

Juoksupuomi on sujunut kivasti. Ollaan tehty nyt jo niin, että aina palkka ei tule puomin jälkeen vaan teen JP-äänen merkiksi onnistumisesta ja sitten ollaan jatkettu pikkupätkä rataa, jonka jälkeen vasta palkkaus. Ihan kivasti sujui eikä jäänyt odottamaan palkkaa puomin jälkeen. Jossain vaiheessa pitää ruveta ottaamaan erinäisiä ohjauksia mukaan puomin päihin, jotta Pihka oppii tulemaan ohjauksiin, eikä kaahottele ominensa aina edessä oleville esteille, joka tietysti tähän asti on ollutkin tarkoituksena. Puomin tiukkojen käännösten jalostustakin ollan hieman jatkettu.  Pihka jo aika kivasti hoksannut että siellä puomin päässä pitää käydä täppäämässä etutassuilla. Paikaltalähdöt puomin päällä sujuu jo ilman kierrettäviä tikkuja, mutta täydessä vauhdissa on tikku ollut vielä mukana.

Kepit on nyt siinä vaiheessa, että kuusi on suorana ja loput kuusi pienessä loivennuksessa. Suoristamisen tein niin, että aina kaksi keppiä kerrallaan suoraksi alusta alkaen. Aluksi lyhyellä vauhdilla ja si…

JuoksuA korkattu

Tänään Pihka juoksi ensimmäistä kertaa A-estettä. Alkuun tehtiin muutamia toistoja madalletulla A:lla, mutta kun tuntui sujuvan niin siirryttiin jo samantien jo täyskorkeelle A:lle. Ekat kolme toistoa lähdöt paikalta ja sitten otettiin enemmän vauhtia putken kautta. Vauhdin lisäys näkyi siten että meni alkuun vähän lentämisen puolelle, mutta lopussa näyttää todella hyvältä. Ihan huippu fiilis. Voihan se olla, että tää oli jotain ensimmäisten treenien hurmosta, mutta jos tää näin helppoa on, ihmettelen. Taitaa puomilla tehty työ näkyä A:lla. :)

Elda on taas entisellään. Pahin tosikkomaisuus ja nupin kiristys on mennyttä. Vaikea sanoa mistä johtui. Oliko se elokuun juoksujen jälkeistä vittuilua ja ärsytystä vai mitä. Turkin lähdön myötä se on taas ihana kainaloinen ja ruokasäätökin saatu jo siihen malliin, että sitä tassua voidaan antaa jo jalalle ilman vastaväitteitä. Leikkiminenkin tuntuu maistuvan Pihkan kanssa taas entistä enemmän sisällä, eikä mene omiin oloihinsa. Välillä olin jo…

keppiprojektista

Keppiprojekti on siinä pisteessä, että seuraava suoristus on suorat kepit. Tää varmaan onkin se vaikein vaihe. Kokeilin treeneissä suoristaa alkupäätä joka sujui kohtuullisesti, mutta toisesta suunnasta tultaessa jolloin kujakepit oli suorat lopusta ei sujunut. myöskään keskeltä suoristus ei onnistunut. Vähän pitää tehdä vielä tuollakin pienellä loivennuksella hieman treeniä, jotta Pihka saa pidettyä rytmin kasassa.Tehtiin myös vinokeppejä joissa saatiin tehtyä simppeliä juttua ensin neljällä ja sitten kahdeksalla suoralla kepillä lopulta. Pikkuhiljaa hyvä tulee. toivon että tekniikkaa säilyisi eikä hajoaisi suorilla kepeillä pomppivaksi. Nyt tekniikka näyttä tolla hyvin pienillä loivennuksilla hyvältä. Vinokepeillä suoristaminen onnistui paremmin. Koitan viimeseen välttää verkkoja tai ohjureita. Haluan että Pihka hoksaa itse ja jätettiin suorat kepit muhimaan sen pääkoppaan. :)

Alla pieni pätkä treeneistä kujakeppien pikkuriikkisellä loivennuksella.


Pihka osaa keinun! :)

Tänään Pihka meni ensimmäistä kertaa normaali kokoisen keinun ilman mitää apuja. Miten tuollaisesta voi tulla niin hieno fiilis.  :) Pihka ei yhtään arkaile, vaan on into piukassa, mutta keskittyy. Nami palkalla olen keinua tehnyt, jotta vire pysyy vielä suhteellisen alhaalla ja olen saanut kontaktipaikkaa vahvistettua. Kokeilin pallolla palkkausta ja Pihka yhdisti pallon heti siihen että keinulla ei tarvitsisi muka pysyä. Nami palkkauksessa kestää hyvin kaiken laista häiriötä  ja hakeutuu keinulle hyvin erilaisista kulmista. Vielä ei olla muutamaa estettä enempää sitä yhditetty rataan. Ei kyllä montaa kertaa mennyt keinun opettamisessa ja silti yritin edetä hitaasti, jottei missään vaiheessa vaan säikähdä tai tule varovaiseksi. No mutta Pihka onkin rämäpää. Sen huomaa jo noiden hippaleikeissä. Hullu ipana ilman itsesuojeluvaistoa jo ihan pienestä pitäen ja uteliaisuutta pursuaa vaikka muille. :D

Puomilla ollaan tehty nyt muutama kerta contact gameä ( eli siis puomin eri kohdista paik…

Pitkästä aikaa Eldan kanssa kisaamassa

Oltiin Eldan kanssa pitkästä aikaa kisaamassa. Nyt ei olla paljon kisattu kun rahapussia kiristänyt ja pikkasen kisafiilis ollut kadoksissa. Tauko tehny terää. Kisaaminen maistui kumallekkin. Kaksi rataa oli taas meille oikein sopiva määrä. Eka agirata oli haastava, mutta sain aika hyvän tahtoasenteen päälle ja, että vaadin Eldan kuuntelemaan. Radan päädyssä oleva hämyputki hässäkkä oli haasteellinen, mutta selvittiin siitä kunnialla. Muutenkin meidän rata oli hyvä, vaikka kontaktit vedettiin taas aika hilkulla. :D Kisaajia oli 38 ja radalla tuli vain neljä nollaa. Kärjen nolla oli kyllä huikean nopea, mutta sillä olikin juoksukontaktit. No meillä oli huisin hyvää rataa aina sinne loppumetreille asti kunnes... Mun valssi oli ihan super myöhässä ja Eldahan otti yhden ylimääräisen esteen. Jäin liikaa katsomaan edellistä estettä, että Elda ei lähde takaakiertoon ja sitten valssi alkoi turkasen myöhässä. Elda oli hyvin kuulolla ja käännökset olivat tiukkoja ja upeita.

Hyppärillä saatiin …

Koiraa ei ole karvoihin katsominen

Sainpas kun sainkin otettua Pihkasta jonkinlaisen sivuseisontakuvan. Mun koirien karvanpituus ennätys on rikottu jo ajat sitte. Vielä pitäs muutama viikko sinnitellä ja sitten Pihkakin pääsee karvoistaan. Sitä operaatiota innolla, mutta toisaalta kauhulla odottaen. Toi junnu ei ole mikään helppo trimmiasiakas. Joskus silloin parturi-kampaaja-aikoina sanoin, että pienet lapset ovat haastavampia hiustenleikkaus asiakkaita kuin koirat trimmattavina, koska ne eivät millään malta pysyä paikoillaan tai sitten ne itkee kauhuissan kun  äidin "parturikokeiluista" on jäänyt vähän traumoja. ;) Nyt mä kyllä perun sanani. Pihka on haastavampi. :D
 Kyllä taytyy sanoa, että tuo pentu näyttää omaan silmään todella mageelta.  Omaan mieleen nuo mittasuhteen ja rakenne. Selkää ehkä himpun verran saisi olla enemmän tai jalkoja vähemmän. <3 Kyllähän yksi näyttelytuomarikin ollut kanssani samaa mieltä. ;) Voi olla että jää ainokaiseksi. Onhan tuo sen verta kapea vaikka kuinka karvaa kasvattai…

Paimen- ja metsästyskoira sekä kalastajan apuri

Minulta kysyttiin, että kummassa on enemmän työkoiraa Eldassa vai Pihkassa. Vastasin että Eldassa. Jäin pohtimaan asiaa, kun en sitä siinä sen tarkemmin pohtinut ja totesin, että miten niin Elda on muka enemmän työkoira?

Espanjanvesikoiran alkuperäisinä tehtävinä on pidetty paimentamista ja laivakoirana toimimista. Köyhällä maaseudulla espanjanvesikoira on toiminut paimenena, pihavahtina, noutavana metsästyskoirana maalla ja vedessä, tavaroiden ja viestien viejänä sekä verrattomana seuralaisena.http://www.vesikoirat.fi/rodut/espanjanvesikoira/historia

Kävin katsomassa Espanjanvesikoiran rotumääritelmää ja mietin onko koirissani taipumuksia sen alkuperäisiin työtehtäviin. Molemmista koirista löytyy paimenviettiä. Uskoisin, että suomalaisperroja normaalia enemmän, ainakin verrattuna niihin porukoihin joiden kanssa olemme olleet taipumusta testaamassa. Suomessa tosin ei paimentaipumusta huomioida millään tavoin jalostuksessa, (ainakaan tietääkseni) eikä monet ole tietoisia löytyykö koi…

epistelyjä

Launatain käytiin Salon koirahallilla epistelemässä Pihkan kanssa. Ihan hyvin meni. Yhdestä putkesta ohi, kun meikälainen ei tajua sitä ettei tuon kanssa tarvi mitään erikoisohjauksia kun kääntyy jo muutenkin tiukasti. Hallissa hyvin outo pohja, jota ehkä hieman oudoksui. Ulkokentällä päästiin testaamaa vieraalla puomilla juoksemista ja osui hyvin.

Eilen käytiin Tsaun epiksissä Pihkan kanssa starttiluokassa vetämässä putkihyppyralli voitokkaasti. Hän jopa reagoi mun putkijarruun, josta tuli se paras fiilis. Ihan hyvältä meno tuntui ja rata oli mukava. Olisi ollut kiva osallistua mölleihinkin, koska radan vaikeusaste olisi ollut meille ihan sopiva ja puomi oli helpossa paikassa loppusuoralla. En kuitenkaan ilmottautunut kun ei olla alotettu A-estettä vielä. Olisihan sen voinut skipata ja tehdä siinä kohtaa omaa rataa. No ehkä parempi jättää seuraavaan kertaan. Päätarkoituksena meillä oli mennä episten lomassa harjoittelemaan Tsaun pihapuomilla. Hyvin osui suorilla ja vähän vinoissa est…

Missä mennään?

Sunnuntaista keskiviikkoon olin koirien kanssa reissun päällä ja kilometrejä kertyi auton mittariin useita satoja. On upeaa että on kaksi noin hyvää automatkustajaa, vaikka joutuivat välillä odottelemaankin. Reitti meni jotakuinkin näin: Turku -->Lahti -->Heinola --> Lahti --> Kotka --> Lahti --> Turku.  Huom! Reissuihin ei sisältänyt yhtään mitään koiraharrastuksiin liittyvää, vaan tuli hoidettua muuta sosiaalista elämää. ;)

Tänään tehtiin muutama pätkä Pihkan kanssa rataa ennen keppitreeniä. Tuoha rupeaa vaikuttamaan jo melko kypsältä treenaamaan rataakin. :) Hyvin meni.Tuntui jo vähän oikealta agilityltä. On  ne vaan erilaisia ohjattavia Eldan kanssa. Pystyn ojaamaan Pihkaa selkeästi kauempaa ja sen esteiden luku on tosi hyvää. Nyt jopa oli kuulollakin, eikä säätänyt omiaan. Pihkan kanssa sujui takaaleikkaukset hyvin ja samasta kohdasta Eldan kanssa ei voi sanoa samaa. Ne ei vaan ole sujuvia Eldalla kanssa. Pihkan kanssa pitää muistaa että informaatio pitää antaa …